Kunnioituksesta Gamelin ei lähestynyt yksinäistä vaeltajaa, mutta jäädessään katsomaan tuon hennon, yöhön häipyvän hahmon jälkeen hän omisti hänelle mielessään tällaisen puheen:
"Minä olen nähnyt sinun suuren murhemielesi, Maximilien; minä olen ymmärtänyt sinun ajatuksesi. Sinun kaihomielisyytesi, sinun väsymyksesi, yksinpä tuo kauhunilmekin, joka kuultaa katseistasi, kaikki sinussa sanoo: 'Jospa jo hirmun aika päättyisi ja veljeyden kausi alkaisi. Ranskalaiset, olkaa yksimielisiä, olkaa hyveellisiä, olkaa hyviä! Rakastakaa toinen toisianne'… No hyvä! Minä olen palveleva sinun tarkoitusperiäsi; jotta sinä voisit viisaudessasi ja hyvyydessäsi tehdä lopun sisäisestä eripuraisuudesta, sammuttaa veljesvihan, muuttaa pyövelin puutarhuriksi, joka ei koskaan elämässään enää katkaise muita päitä kuin kaalien ja salaattien, minä olen virkaveljineni tribunaalissa valmistava tietä tälle lempeydelle hävittämällä sukupuuttoon kaikki salaliittolaiset ja petturit. Me kaksinkertaistamme valppautemme ja ankaruutemme. Ei yksikään rikollinen ole pääsevä käsistämme. Ja kun viimeisen tasavallan vihollisen pää on pudonnut tapporaudan alla, silloin voit sinä olla suvaitsevainen rikoksetta, silloin voit sinä, oi maan isä, perustaa Ranskaan viattomuuden ja hyveen valtakunnan!"
* * * * *
Lahjomaton oli jo kaukana. Eräässä lehtokujan mutkassa tuli häntä vastaan kaksi miestä, pyöreät hatut päässä ja nankingipolvihousut jalassa. Toinen heistä oli pitkä ja laiha, hurjan näköinen, kiilusilmäinen ja muistutti paljon Tallienia. He katsoivat häneen syrjäsilmällä eivätkä olleet tuntevinaan, vaan menivät ohitse. Kun he olivat niin pitkän välimatkan päässä, ettei heidän puhettaan enää voinut kuulla, he mumisivat matalalla äänellä:
— Tuo oli siis se kuningas, se paavi ja jumala! Sillä Jumala hän on.
Ja Cathérine Theot on hänen profeettansa! Mutta vielä on olemassa
Brutuksia.
— Vapise, konna! Tarpeian kallio ei ole kaukana Capitoliumista.
Brount-koira tuli heidän lähelleen. He vaikenivat ja kiiruhtivat askeliaan.
XXVII.
Sinä nukut, Robespierre! Hetki rientää, kallis aika kuluu…
Vihdoin, thermidorin kahdeksantena, nousee Lahjomaton konventissa puhumaan. Sinä toukokuun 31:n päivän aurinko, nousetko vielä toisen kerran? Gamelin odottaa, toivoo. Siis vihdoinkin on Robespierre heittävä nuo lainsäätäjät, jotka ovat rikollisempia kuin federalistit, vaarallisempia kuin Danton, ulos penkeistään, joita he häväisevät… Ei, ei vielä! "Minä en tahdo", hän sanoo, "vielä kokonaan reväistä rikki sitä verhoa, joka peittää vääryyden syvän mysteerin". Ja hajoittunut salama, joka ei iske keneenkään erityiseen kapinallisista, säikyttää heidät kaikki. Kuusikymmentä heistä ei kahteen viikkoon ole uskaltanut paneutua vuoteeseensa levolle. Marat mainitsi petturit nimeltä, osoitti heitä sormellaan.