"Kuolema on ansaittua", hän ajatteli. "On oikein, että me otamme vastaan nuo tasavaltaa kohtaan tähdätyt solvaukset, joilta meidän olisi pitänyt voida sitä suojella. Me olemme olleet heikkoja; me olemme tehneet itsemme syypäiksi liialliseen suvaitsevaisuuteen. Me olemme pettäneet tasavallan asian. Me olemme ansainneet kohtalomme. Itse Robespierrekin, tuo puhdas, tuo pyhä, on rikkonut liiallisella lempeydellään ja mukautuvaisuudellaan; hän on sovittanut syynsä marttyyrikuolemallaan. Hänen esimerkkiään seuraten olen minäkin pettänyt tasavallan; se menee kohti perikatoaan: on oikein, että minä kuolen sen kanssa. Minä olen säästänyt verta: siispä oma vereni vuotakoon! Minun täytyy tulla turmioon; minä olen ansainnut sen…"
Hänen näin miettiessään pisti hänen silmäänsä äkkiä Maalaavan Amorin nimikilpi, ja kokonaiset ryöpyt katkeria ja suloisia mielikuvia tulvahtivat samassa hänen sydämeensä.
Myymälä oli suljettu, kaikki välikerroksen kolme ikkunaa olivat uutimilla tyystin peitetyt. Kun kärryt vierivät vasemmanpuoleisen ikkunan, sinisen huoneen ikkunan alitse, niin ojentui uutimien raosta ulos naisen käsi, jonka nimettömässä sormessa välkkyi hopeasormus ja joka heitti Gamelinille punaisen neilikan; hänen sidotut kätensä eivät kylläkään kyenneet sitä tavoittamaan kiinni, mutta siitä huolimatta otti hänen sydämensä sen ihastellen vastaan kuin vertauskuvan noista tuoksuvista punahuulista, joilla hänen oli suotu suutaan virkistää. Hänen silmänsä täyttyivät kyynelillä ja nähdessään verisen piilun kohoavan edessään Vallankumoustorilla hän oli vielä kokonaan tuon suloisen jäähyväistervehdyksen lumoissa.
XXIX.
Seine ajeli nivôse-kuukauden [Nivôse: lumikuu. Jouluk. 21 p. — tammik. 19 p. Suomentaja] jäitä. Tuileries'n lammet, purot ja suihkukaivot olivat jäässä. Pohjatuuli kokosi kaduille oikeita lumiaaltoja. Hevoset henkäilivät valkeaa huurua sieraimistaan. Kaupungin asukkaat katsahtivat ohimennessään lämpömittariin optikkojen ovilla. Muuan kauppa-apulainen pyyhki huurretta Maalaavan Amorin ikkunasta ja uteliaat heittivät pienen silmäyksen näytteillä oleviin muotipiirroksiin: Siellä nähtiin Robespierre, joka puristaa maljan päällä sydäntä kuin sitruunaa, imeäkseen siitä veren, ja suuria allegorisia esityksiä, sellaisia kuin Robespierren tigrokratia: pelkkiä lohikäärmeitä, matelijoita ja kammottavia hirviöitä, jotka tyranni oli laskenut irti Ranskaa tuhoamaan. Ja vielä nähtiin siellä: Robespierren hirvittävä salaliitto, Robespierren vangitseminen, Robespierren kuolema.
Tuona päivänä, päivällisaterian jälkeen, astui Philippe Desmahis salkku kainalossaan Maalaavaan Amoriin tuoden kansalainen Jean Blaiselle erään kuvan, jonka hän juuri oli kaivertanut, nimittäin Robespierren itsemurhan. Taiteilijan pikareski piirtorauta oli tehnyt Robespierrestä mahdollisimman inhottavan. Ranskan kansa ei vielä ollut saanut kylläkseen kaikista näistä kuvaesityksistä, joissa havainnollistettiin tämän vallankumouksen kaikkien rikoksien syntipukiksi tehdyn miehen häpeää ja inhottavuutta. Mutta kuvakauppias, joka tunsi yleisön, ilmoitti Desmahis'lle, että hän tästä lähin oli antava hänelle kaiverrettavaksi sotilasaiheita.
— Meillä täytyy nyt olla voittoja ja valloituksia, sapeleita, hatuntöyhtöjä, kenraaleja. Me tahdomme nyt kunniaa. Minä tunnen sen aivan omasta itsestäni; minun sydämeni sykkii ilosta kuullessani kerrottavan uljaiden armeijaimme urotöistä. Ja kun minä kerran tunnen jonkin tunteen, niin tuntevat tavallisesti kaikki ihmiset silloin samoin. Me tarvitsemme nyt sotilaita ja naisia, Marsia ja Venusta.
— Kansalainen Blaise, minulla on vielä kotonani Gameliniltä pari kolme piirustusta, jotka annoitte minulle kaiverrettaviksi. Ovatko ne kiireellisiä?
— Eivät laisinkaan.
— Gamelinistä puhuttaessa muistan, että eilen kulkiessani Boulevard du Templea pitkin näin eräällä taide-esineiden kaupustelijalla, jolla on myymälä vastapäätä Beaumarchais'n taloa, kaikki tuon raukan taulut. Siellä oli hänen Orestes ja Elektra-taulunsakin. Oresteen pää, joka on Gamelinin itsensä näköinen, on todella kaunis, minä vakuutan teille… pää ja käsivarret ovat suurenmoiset… Tuo kamasaksa sanoi, että hän luultavasti myisi nämä maalikankaat taiteilijoille, jotka voisivat maalata niiden yli… Tuota Gamelin-raukkaa! Hänestä olisi ehkä voinut tulla etevä maalari, ellei hän olisi ruvennut politikoimaan.