Tässä kirkkoholvissa pidettiin yleisiä kokouksia kaksi kertaa viikossa kello viidestä iltapäivällä kello yhteentoista illalla. Saarnastuolia, joka oli koristettu kolmivärisellä kansallislipulla, käytettiin puhujalavana. Vastapäätä, "epistolan puolella", kohosi karkeatekoinen naisten ja lasten olinpaikaksi tarkoitettu lava, sillä näitä viimeksimainittuja oli myöskin aina runsaasti saapuvilla kokouksissa. Tuona aamuna istui Place de Thionvillen puuseppä, kansalainen Dupont vanhempi, eräs valvontavaliokunnan kahdestatoista jäsenestä, punaisessa lakissa ja lyhytliepeisessä carmagnole-takissa erään kirjoituspöydän ääressä, saarnastuolin juurella. Pöydällä oli pullo ja laseja, mustetolppo ja paperivihko, joka sisälsi konventille aiotun anomuksen kahdenkymmenenkahden arvottoman jäsenen erottamisesta.
Évariste Gamelin tarttui kynään ja kirjoitti nimensä alle.
— Tiesinhän minä, sanoi käsityöläisvirkamies, — että sinä tulisit antamaan nimesi, kansalainen Gamelin. Sinä olet puhdasverinen. Mutta piiri ei ole lämmennyt asialle; siltä puuttuu ryhtiä. Olen ehdottanut valvontavaliokunnalle, ettei se antaisi kansalaistodistuksia muille kuin niille, jotka kirjoittavat anomuksen alle.
— Minä olen valmis, sanoi Gamelin, — kirjoittamaan alle vaikka verelläni liittolaispetturien tuomion. He ovat tahtoneet Marat'n kuolemaa: kuolkoot siis!
— Välinpitämättömyys juuri vie meidät turmioon, vastasi Dupont vanhempi. — Meidän piiriimme kuuluu yhdeksänsataa äänioikeutettua jäsentä, ja heistä saapuu kokouksiin tuskin viittäkymmentä. Eilen meitä oli vain kaksikymmentäkahdeksan.
— Siinä tapauksessa täytyy, huudahti Gamelin, — sakon uhalla pakottaa kansalaiset tulemaan!
— Hm, mutisi puuseppä rypistäen silmäkulmiaan, — jos he saapuisivat kaikki, jäisivät isänmaanystävät vähemmistöön… Kansalainen Gamelin, etkö tahdo ottaa pientä lasia viiniä kaikkien oikeiden sanskulottien terveydeksi?…
Kirkon seinälle, "evankeliumin puolelle", oli suurin kirjaimin kirjoitettu seuraavat sanat: Siviilivaliokunta, Valvontavaliokunta, Hyväntekeväisyysvaliokunta, ja kunkin sanan alla näkyi musta käsi, jonka etusormi osoitti kuoriin päin. Muutaman askelen päässä siitä oli entisen sakariston ovi ja sen päällä seuraava kirjoitus: Sotilasvaliokunta. Gamelin työnsi oven auki ja näki sakaristossa valiokunnan sihteerin par'aikaa kirjoittelemassa jotakin ison pöydän ääressä, joka oli yltä päältä kuormitettu kirjoilla, papereilla, teräsharkoilla, patruunilla ja salpietaripitoisilla muranäytteillä.
— Terve, kansalainen Trubert. Miten jaksat?
— Minä?… Minä jaksan erinomaisesti.