Teen kauppaa, kuten sanotaan, klassillisilla kirjailijoilla, ja se tavara on käypää tämän oppineen Saint-Jacques-kadun varrella, jonka monista vanhoista ja kuuluisista paikoista minun kerran tekisi mieleni kirjoittaa. Parisin ensimmäinen kirjanpainaja perusti sinne kunnioitettavan liikkeensä. Veljekset Cramoisy, joita Guy Patin nimittää Saint-Jacques-kadun kuninkaiksi, ovat siellä julkaisseet useimmat meidän historioitsijoistamme. Ennenkuin Collège de France oli rakennettu, pitivät kuninkaan luennoitsijat Pierre Danès, François Votable ja Ramus siellä esitelmiään eräässä vajassa, jota kantajien ja pesijättärien riidat kaiuttivat. Ja kuinka unohtaa Jean de Meung, joka eräässä tämän kadun pikkutalossa sommitteli Ruusun romaanin? [Jacques Paistinkääntäjä ei tietänyt, että François Villon asui Saint-Jacques-kadun varrella, Saint-Benoît'n luostarin läheisyydessä, Viheriä portti nimisessä talossa. Hra Jérôme Coignardin oppilas olisi epäilemättä mielellään muistellut tuota vanhaa runoilijaa, joka samoin kuin hänkin tunsi monenlaisia ihmisiä.]
Olen ihastunut koko talooni, joka on vanha ja varmaan goottilaiselta ajalta, kuten näkyy sen kapean päädyn ristikkäisistä puuhirsistä, sen kahdesta toistensa yli puskevasta kerroksesta ja vinosta, sammaltuneesta tiilikatosta. Kummassakin kerroksessa on vain yksi ikkuna. Alemmassa niistä on ympäri vuotta kukkia. Sen pieliä pitkin kulkevat rihmat, joita myöten keväisin kiertokasvit ja intialainen nousuruoho kiipeävät. Äitini kylvää ja kastelee niitä.
Se on hänen huoneensa ikkuna. Hänet voi nähdä kadulta, kun hän lukee sen ääressä rukouksiaan suurilla kirjasimilla painetusta kirjastaan, Pyhän Katarinan kuvan alla. Ikä, hurskaus ja äidillinen ylpeys ovat luoneet jotakin ylhäistä hänen olentoonsa, ja kun näkee hänen vahankeltaiset kasvonsa korkean, valkean päähineen alta, voisi vannoa, että hän on rikas porvarisrouva.
Myöskin isäni on vanhetessaan saanut ryhtiinsä jotakin majesteetillista. Koska hän pitää raittiista ilmasta ja ruumiinliikkeestä, käytän häntä kantamaan kirjoja kaupungille. Käytin tuohon toimeen ensin veli Angea, mutta hän pyysi almuja ostajiltani, suutelutti heillä pyhäinjäännöksiään, varasti heidän viinejään, hyväili heidän piikojaan ja jätti puolet kirjoistani kaikkiin kaupunginosan katuojiin. Minun täytyi mitä pikimmin erottaa hänet virastaan. Mutta kunnon äitini, jolle hän on uskottanut omaavansa eräitä taivaaseenpääsylle välttämättömiä salaisuuksia, antaa hänelle lientä ja viiniä. Hän ei ole mikään paha ihminen ja hän on lopulla alkanut herättää minussa eräänlaista myötätuntoa.
Monet oppineet ja jotkut kaunosielut käyvät usein myymälässäni. Ja se onkin ammattini suurimpia etuja, että näin pysyn jokapäiväisessä seurustelussa etevien henkilöiden kanssa. Niiden joukossa, jotka useimmin tulevat selailemaan uusia kirjojani ja pitämään tuttavallista kanssakäymistä keskenään, on historioitsijoita, yhtä oppineita kuin Tillemont, hengellisiä puhujia, yhtä kaunosanaisia kuin Bossuet, jopa Bourdaloue, koomillisia ja traagillisia runoilijoita, jumaluusoppineita, joiden tapojen puhtaus on yhtä suuri kuin heidän oppinsa luotettava, arvossa pidettyjä espanjalaisten novellien tekijöitä, mittausoppineita ja ajattelijoita, jotka kuten Descartes kykenevät maailmankaikkeuden laskemaan ja punnitsemaan. Ihailen heitä, nautin heidän pienimmästäkin sanastaan. Mutta kukaan heistä ei mielestäni vedä nerokkuudessa vertoja kunnon mestarilleni, jonka niin onnettomasti kadotin Lyonin tiellä. Kenessäkään heistä minä en tapaa tuota ajatuksen kuvailematonta hienostusta, tuota lempeää ylevyyttä, tuota sielun hämmästyttävää runsautta, aina avointa ja virtailevaa, kuin niiden purojen marmoriset uurnat, joita nähdään puutarhoissa. Kenessäkään heistä minä en löydä tuota tiedon ja siveyden tyhjentymätöntä lähdettä, jossa minulla oli onni virvoittaa nuoruuttani. Kenessäkään heistä minä en näe sen sulon, sen viisauden ja sen ajatusvoiman varjoakaan, jotka loistivat hra Jérôme Coignardin olennosta. Pidän häntä rakastettavimpana nerona, mikä milloinkaan on maan päällä kukoistanut.