Dorion, joka oli rauhallisempi, vastasi:
— Epäilemättä muodostavat ne atoomit, joiden hetkellisestä yhtymästä tämän naisen kokoonpano riippuu, silmälle sangen miellyttävän kokonaisuuden. Se on ainoastaan luonnon leikittelyä ja nämä atoomit eivät tiedä, mitä ne tekevät. Eräänä päivänä ne eroavat samalla välinpitämättömyydellä kuin ovat yhtyneetkin. Missä ovat nyt ne atoomit, jotka aikoinaan muodostivat Laiksen tai Kleopatran? En väitä vastaan: naiset ovat joskus kauniita. Mutta he ovat ikävien sattumien ja inhoittavien epätäydellisyyksien alaisia. Tämän seikan ottavat huomioon kaikki ajattelevat henget, jota vastoin rahvas ei ollenkaan muista sitä. Ja naiset herättävät rakkautta, vaikkakin on järjetöntä heitä rakastaa.
Näillä silmin tutkistelivat filosofi ja askeetti Thaista, omien ajatustensa kulkua seuraten. He eivät olleet kumpikaan nähneet, miten Hekabe sillä välin oli kääntynyt tyttärensä puoleen ja liikkeillään puhunut hänelle seuraavasti:
— Koeta hellyttää julmaa Odysseusta. Rukoile kyyneleilläsi, kauneudellasi, nuoruudellasi!
Thais, tai oikeastaan Polyxena, antoi teltan verhon pudota alas. Hän astui askeleen ja kaikki sydämet antautuivat. Ja kun hän sitten ylhäisin ja kevein askelein lähestyi Odysseusta, niin hänen liikkeittensä rytmi, jota huilujen säveleet säestivät, huikaisi katsojat iloisten mielikuvien auringolla ja hän tuntui sillä hetkellä olevan koko maailman sopusointuisuuden jumalallinen keskipiste. Nähtiin enää ainoastaan häntä, kaikki muu oli hukkunut hänen säteilyynsä. Mutta toiminta lavalla jatkui.
Laerteen varovainen poika käänsi päänsä pois ja piiloitti kätensä
vaipan alle karttaakseen siten rukoilevan katseita ja suuteloita.
Neitsyt antoi hänen ymmärtää, ettei hänellä ollut syytä peljätä.
Hänen levollinen katseensa sanoi:
— Odysseus, olen seuraava sinua siksi, että tahdon totella välttämättömyyttä ja kuolla. Priamoksen tyttärenä ja Hektorin sisarena en ole koskaan ottava muukalaista herraa vuoteelleni, josta ennen kuninkaat turhaan kilpailivat. Luovun vapaaehtoisesti elämän valkeudesta.
Silloin Hekabe, joka oli maannut maassa hervottomana, äkkiä nousi ja syöksyi epätoivoisena tyttäreensä syliksi. Päättävällä lempeydellä irroitti Polyxena vanhat käsivarret, jotka häntä kietoivat. Oli kuin olisi kuullut, miten hän sanoi:
— Äiti, älä antaudu vieraan solvauksille alttiiksi. Älä odota siksi, kunnes hän erottaakseen sinut minusta kohtelee sinua arvottomasti. Mieluummin, rakkahin äiti, ojenna minulle tuo ryppyinen käsi eroon ja lähennä painuneet poskesi suudeltavikseni.
Tuskan ilme oli ihana Thaiksen kasvoilla; ja katselijajoukko tunsi ääretöntä kiitollisuutta tätä naista kohtaan, joka yli-inhimillisellä sulollaan näin verhosi elämän toimet ja muodot. Paphnutius, antaen Thaikselle anteeksi tämän hetkellisen loiston hänen tulevan ja pikaisen nöyryydentilansa vuoksi, oli jo edeltäpäin ylpeä tästä pyhimyksestä, jonka hän oli lahjoittava taivaalle.