Salli, Zenothemis, että keskeytän sinut tässä. Ensinnäkin olen keksinyt kertomassasi tarussa erään kohtauksen Pallas Athenen taistelusta jättiläisiä vastaan. Jahve muistuttaa paljon Typhonia ja Pallaan kuvaavat atenalaiset aina käärme vierellään. Mutta tuo, mitä viimeiseksi sanoit, sai minut äkkiä epäilemään kuvaamasi käärmeen älyä ja rehellisiä tarkoitusperiä. Jos hän todellakin olisi omistanut viisauden, niin olisiko hän uskonut sitä pikkuisen naispään haltuun, johon se ei kuitenkaan olisi mahtunut. Tahtoisin mieluummin luulla, että hän oli kuten Jahvekin tietämätön ja valheellinen ja että hän valitsi Evan vain sentähden, että oli helppoa vietellä juuri hänet ja että hän otaksui Adamin olevan älykkäämmän ja ajattelevamman.
ZENOTHEMIS.
Tiedä, Dorion, että kaikkein korkeimpiin ja puhtaimpiin totuuksiin ei päästä ajattelemisen eikä älyn kautta, vaan kylläkin tunteen tietä. Sentähden kohoavatkin naiset, jotka tavallisesti ovat vähemmän ajattelevia mutta herkkätuntoisempia kuin miehet, helpommin jumalallisten asioiden ymmärtämiseen. Heillä on ennustamisen taito, eikä suinkaan turhan tautta kuvata välistä Apollo Kitharoidosta ja Jesus Natsarealaista liehuviin naishameisiin puettuina. Sano mitä tahansa, Dorion, niin oli tietoa levittävä käärme kuitenkin viisas valitessaan karkean Adamin asemesta valontyötään varten tuon Evan, joka oli valkeampi kuin maito ja taivaan tähdet. Hän kuunteli käärmettä kuuliaisesti ja antoi johdattaa itsensä tiedon puun tykö, jonka oksat ulettuivat taivaaseen saakka ja jota jumalallinen henki varjosti niinkuin kaste. Tämä puu oli täynnä lehtiä, jotka puhuivat kaikkia tulevien ihmisten kieliä ja joiden yhteis-äänet muodostivat täydellisesti sopusointuisen yhteissäveleen. Sen täyteläisyyttä herkkyvät hedelmät ilmaisivat valituille syöjilleen metallien, kivien ja kasvien salaisuudet, sekä fyysilliset että moraaliset lait, mutta ne olivat tulen liekkiä jane, jotka pelkäsivät kärsimystä ja kuolemaa, eivät uskaltaneet viedä niitä huulilleen. Mutta Eva kuunneltuaan kuuliaisesti käärmeen opetuksia voitti turhat pelkonsa ja halusi maistaa hedelmiä, jotka antoivat tiedon Jumalasta. Mutta jotta ei Adam, jota hän rakasti, jäisi huonommaksi, tarttui hän hänen käteensä ja vei hänet tuon ihmeellisen puun luo. Siellä otti hän tulisen omenan, puraisi siitä palasen ja ojensi sen sitten toverilleen. Onnettomuudeksi Jahve, joka sattumalta käveli puutarhassa, äkkäsi heidät, ja nähdessään, että he olivat tulemaisillaan viisaiksi, joutui hän hirmuisen raivon valtaan. Mustasukkaisena oli hän juuri eniten peljättävä. Kooten kaikki voimansa sai hän aikaan sellaisen jyryn ali-ilmoissa, että nuo molemmat hennot ihmis-olennot jähmettyivät kauhusta. Hedelmä putosi miehen käsistä ja nainen heittäytyen tuon onnettoman kaulaan sanoi hänelle: "Tahdon olla tietämätön niinkuin sinäkin ja kärsiä kanssasi." Voittava Jahve piti sitten Adamin ja Evan sekä koko heidän siemenensä ainaisen kauhun ja pelon vallassa. Hänen taitonsa, joka supistui karkeiden taivaankappalten takomiseen, voitti käärmeen säveltaiteeseen ja geometriaan perustuvan voiman. Hän opetti ihmisille vääryyttä, tietämättömyyttä ja julmuutta, ja antoi pahalle vallan maailmassa. Hän vainosi Kainia ja hänen poikiaan sentähden, että he olivat toimeliaita, hän hävitti sukupuuttoon filistealaiset sentähden, että he sepittivät orfealaisia lauluja ja tarinoita Aisopoksen tyyliin. Hän oli kaiken kauneuden ja tieteen leppymätön vihollinen ja ihmisrotu sai pitkiä vuosisatoja verellään ja kyynelillään maksaa siivekkään käärmeen tappiosta. Onneksi syntyi kreikkalaisten keskuuteen eräitä henkeviä miehiä, sellaisia kuin Pythagoras ja Plato, jotka neronsa voimalla keksivät uudestaan samat kuviot ja ajatukset, joita Jahven vihollinen turhaan oli koettanut opettaa ensimäiselle naiselle. Käärmeen henki eli heissä, ja sentähden atenalaiset kunnioittivatkin käärmettä, kuten Dorion huomautti. Vihdoin uudempana aikana ilmestyi maan päälle ihmishahmossa kolme taivaallista henkeä: Jesus Galilealainen, Basilides ja Valentinus, joiden oli suotu poimia hehkuvimmat hedelmät tästä tiedon puusta, jonka juuret käyvät kautta maansydämen ja latvat päilyvät taivaan tasalla. Tämä oli minulla vain sanottavana kristittyjen puolustukseksi, joita liiankin usein syytetään juutalaisten erehdyksistä.
DORION.
Jos olen sinut oikein ymmärtänyt, Zenothemis, niin ovat siis nämä kolme erinomaista miestä Jesus, Basilides ja Valentinus saaneet ilmi salaisuuksia, joista Pythagoras, Plato ja kaikki Kreikan filosofit yksinpä jumalainen Epikuroskaan, joka sentään vapautti ihmiset kaikesta turhasta pelvosta, eivät tienneet mitään. Tekisit meille palveluksen, jos tahtoisit sanoa, millä keinoin nämä kolme kuolevaista pääsivät osallisiksi tiedoista, joita ei näiden viisasten ajatus ollut kyennyt selvittämään.
ZENOTHEMIS.
Täytyykö minun toistaa sinulle, Dorion, että tiede ja ajatus ovat vasta tiedon ensimäiset asteet ja että sisällinen hurmaus ainoastaan kohottaa ihmisen ikuisiin totuuksiin.
HERMODORUS.
Totta on, Zenothemis, että sielu elää hurmauksesta niinkuin heinäsirkka kasteesta. Mutta tarkistakaamme paremmin tämä asia: ainoastaan henki yksin on kykevä täydelliseen hurmaustilaan. Sillä ihminen on kolminainen, ollen kokoonpantu aineellisesta ruumiista, hienosyisemmästä mutta samaten aineellisesta sielusta ja kuolemattomasta hengestä. Kun henki lähdettyään ruumiista niinkuin palatsista, joka äkkiä jää hiljaiseksi ja yksinäiseksi, ja lennettyään sitten sielunsa puutarhojen läpi vajoaa Jumalaan, niin nauttii se ennenaikaisen kuoleman tai pikemmin tulevaisen elämän onnea, sillä kuolla on elää, ja tässä tilassa, joka on osuus taivaallisesta puhtaudesta, se omistaa samalla kertaa loputtoman riemun ja korkeimman mahdollisen tiedon. Se sulaa kaiken yhteyteen. Se on täydellinen.