— Isäni, kysyi Thais, ovatko nuo niitä elämän temppeleitä?
— Sinäpä sen sanoit, tyttäreni ja sisareni. Tuolla on se autuuden huone, johon sinut näillä käsilläni suljen.
Pian he näkivät kaikkialla naisia, jotka katumusmajojensa edustalla touhusivat niinkuin mehiläiset pesiensä ympärillä. Toiset paistoivat leipää, toiset valmistivat vihannesruokaa, monet kehräsivät villaa, ja taivaan valo lankesi heidän ylleen niinkuin Jumalan hymyily. Toiset istuivat sisällisessä mietiskelyssä tamariskien varjossa; heidän valkeat kätensä riippuivat velttoina ja toimettomina, sillä ollen täynnä rakkautta he olivat valinneet Maria Magdalenan osan ja heidän ainoa työnsä oli rukous, mietiskely ja sisällinen hurmaus. Sentähden heitä nimitettiin Marioiksi ja he olivat puettuina valkoisiin. Niitä, jotka käsillään tekivät työtä, nimitettiin Marthoiksi ja he kävivät sinisissä pukimissa. Kaikki olivat hunnutettuja, mutta nuorimpien otsalle oli valahtanut hunnun alta suortuvia ja täytyy otaksua, että he eivät itse sitä tienneet, sillä säännöt eivät sellaista sallineet. Hyvin vanha, pitkä, valkea nainen kulki majasta majaan nojaten jäykkään puusauvaansa. Paphnutius lähestyi häntä, suuteli kunnioittavasti hänen huntunsa palletta ja sanoi:
— Herramme rauha olkoon sinun kanssasi, arvoisa Albina. Siihen sielu-kekoon, jonka kuningatar sinä olet, tuon erään mehiläisen, jonka olen löytänyt eksyksissä kukattomilta teiltä. Olen kantanut häntä käteni kourussa ja lämmittänyt häntä hengitykselläni. Tässä annan minä hänet sinulle.
Ja hän osoitti sormellaan näyttelijätärtä, joka polvistui Cesarien tyttären edessä.
Albina kiinnitti hetkeksi Thaikseen läpitunkevan katseensa, käski hänen nousta, suuteli häntä otsalle, sitten kääntyen munkin puoleen hän sanoi:
— Me asetamme hänet Marioiden joukkoon.
Paphnutius kertoi hänelle silloin, mitä teitä Thais oli joutunut autuuden majoihin, pyytäen, että hänet ensi aluksi suljettaisiin yksinäiseen koppiin. Abbedissa suostui siihen, vei katujattaren eräälle majalle, joka oli ollut tyhjillään pyhittäjänsä, neitsyt Laetan kuolemasta asti. Ahtaassa huoneessa ei ollut muuta kuin vuode, pöytä ja ruukku ja heti astuttuaan jalallaan tämän majan kynnykselle tunsi Thais taivaallista iloa rinnassaan.
— Tahdon itse sulkea oven sinetillä, sanoi Paphnutius, jonka Jesus on tuleva murtamaan omilla käsillään.
Ja hän otti lähteen reunalta kourallisen kosteaa savea sekoitti siihen vähän sylkeä ja yhden hiuksistaan ja painoi kaiken sen erääseen oven rakoon. Sitten lähestyen ikkunaa, jonka ääressä Thais istui rauhallisena ja tyytyväisenä, hän lankesi polvilleen, kiitti kolmasti Herraa ja huudahti: