— Mitkä ne olisivat? kysyi Cotta.
— Tietämättömyys ja hulluus, vastasi Aristeus.
— Harvoin olen nähnyt mitään tämän omituisempaa kuin nyt, jatkoi Cotta, ja minä toivon, että kerran joku etevä kirjailija kertoo Stylopolis kaupungin perustamishistorian. Mutta harvinaisimmatkaan näyt eivät saa liiaksi pidättää vakavaa ja toimeliasta miestä. Menkäämme tarkastamaan kanavia. Hyvästi, hyvä Paphnutius, tai pikemmin: näkemiin! Jos koskaan vielä astut maan päälle ja palaat Aleksandriaan, niin älä unohda, minä pyydän, tulla illalliselle luokseni.
Nämä sanat, jotka läsnäolijatkin kuulivat, kulkivat suusta suuhun, ja uskovaisten tulkitsemina heittivät ne aivan verrattoman loiston Paphnutiuksen maineeseen. Hurskaat mielikuvitukset koristivat ja muuttelivat sanoja ja kerrottiin pian, että pyhimys pylväänsä korkeuksista oli käännyttänyt laivaston päällikön apostolien ja Nikean kirkkoisien uskoon. Uskovaiset antoivat Aurelius Cottan viimeisille sanoille kuvaannollisen merkityksen; heidän suussaan se illallinen, jolle tämä henkilö oli pyytänyt askeettia, muuttui pyhäksi ehtoolliseksi, henkiseksi rakkauden-ateriaksi, taivaalliseksi juhlaksi. Kertomusta tästä kohtauksesta koristettiin ihmeellisillä lisäkuvauksilla, joihin ne, jotka niitä keksivät, itse ensimäiseksi uskoivat. Kerrottiin, että sinä hetkenä, jolloin Cotta pitkän väittelyn jälkeen vihdoin oli tunnustanut totuuden, oli enkeli taivaasta tullut ja pyyhkinyt hien hänen otsaltaan. Lisäksi tiedettiin vielä, että laivaston päällikön kirjuri ja lääkäri olivat seuranneet häntä kääntymyksen tielle. Ja kun ihmetyö oli yleisesti tunnettu tosiseikka, niin liittivät Lybian pääkirkkojen diakonit sen oikeaperäisiin todistuskappaleihin. Silloin voi liioittelematta sanoa, että koko maailma tahtoi nähdä Paphnutiusta ja että sekä Länsi- että Itämailla kaikki kristityt käänsivät häntä kohden häikäistyneet silmänsä. Italian kuuluisimmat kaupungit lähettivät hänen luokseen lähettiläänsä ja Rooman Cesar, jumalainen Constans, joka kannatti kristillistä oikeaoppisuutta, kirjoitti hänelle kirjeen, jonka legaatit hänelle ojensivat suurella juhlallisuudella. Mutta eräänä yönä, kun hänen jalkojensa juurelle puhjennut kaupunki vielä nukkui kastehunnussaan, kuuli hän äänen, joka sanoi:
— Paphnutius, sinä olet kuuluisa tekojesi kautta ja mahtava sanasi voimasta. Jumala on tehnyt sinut kunniansa julistajaksi. Hän on valinnut sinut tekemään ihmetöitä, parantamaan sairaita, kääntämään pakanoita, valaisemaan syntisiä sieluja, hävittämään maan päältä areiolaiset ja vahvistamaan Kirkon rauhan.
Paphnutius vastasi:
— Tapahtukoon Jumalan tahto!
Ääni jatkoi:
— Nouse Paphnutius, mene etsimään palatsistaan jumalatonta Constantiusta, joka sensijaan, että seuraisi veljensä Constansin viisautta, suosii Ariuksen ja Markuksen harhaoppia. Mene! Ja rautaportit avautuvat sinulle ja sinun sandaaliesi askeleet kajahtavat basilikojen kultalattioilla ja Cesarin valtaistuimen edessä ja sinun peljättävä äänesi on kääntävä Constantinuksen pojan sydämen. Ja sinä olet hallitseva rauhoitettua ja mahtavaa Kirkkoa. Ja samoin kuin sielu johtaa ruumista, on Kirkko johtava valtakuntaa. Sinun paikkasi on senaattorien, kreivien ja patrisien yläpuolella. Sinä olet lopettava kansan nälänhädän ja barbaarin rohkeuden. Ja vanha Cotta saadessaan tietää, että sinä olet hallituksen ensimäinen, on pyytävä kunniaa saada pestä sinun jalkasi. Ja kuoltuasi viedään sinun munkinkaapusi Aleksandrian patriarkoille ja tuo kunniassa harmennut, suuri Athanasius on suuteleva sitä niinkuin pyhimyksen jäännöstä. Lähde!
Paphnutius vastasi: