Anatole France.
Anatole France (äännetään: Frangs) syntyi Parisissa huhtikuun 16 p:nä 1844. Isä oli antikvaarinen kirjakauppias. Poika sai koulutuksensa Parisin muutamassa lukiossa ja antautui sitten kirjallisiin töihin. Alotettuaan ensin muutamalla elämäkerrallisella teoksella (1868), saavutti hän sitten huomiota ensimäisten runojensa (1873) ja runopukuisen näytelmänsä "Korintilaiset häät" muodollisella täydellisyydellä. V. 1879, tultuaan sillä välin senaatin kirjastonhoitajaksi ja "Temps"-lehden aputoimittajaksi julkaisi hän kokoelman humoristisia kertomuksia. Mutta vasta hienoilla kulttuurihistoriallisilla kuvillaan, joita hän alkoi lähetellä maailmaan v:sta 1881, saavutti hän oikein läpäisevän menestyksen. Hän on julaissut niitä niin suuren joukon toisen toistaan loisteliaampia, että on työlästä mennä niistä parhaita luettelemaan, mainittakoon tässä vain ihana "Kuningatar Hanhenjalka" jota yhtä vähän kuin muitakaan hänen mestarikynänsä tuotteita ei vielä ole suomeksi saatu. Hienolla ja skeptillisellä ivalla hän yleensä romaaneissaan leikkelee viehättäviä kulttuurikuvia, milloin egyptiläisestä Magdalenasta ja kristillisestä pylväspyhimyksestä, milloin 18 vuosisadan voltairelaisista apottipiireistä, milloin keskeltä vallankumouksen myrskyjä, kuten tässä julaistussa kokoelmassaan. Yhtä suurella ihastuksella hän saattaa käsitellä keskiajan legendoja kuin uudenaikaisia mutkikkaita sielunelämän ongelmia. Melkein kaikki hänen kaunokirjalliset teoksensa ovat yhtä paljon kriitillistä kuin runollista laatua; muuten on hän hienoaistinen arvostelijakin, on julaissut kriitilliset kirjotuksensa 4 nidoksessa (1888-1892). Politilliset kirjotuksensa julkaisi hän 1902 kahdessa nidoksessa; politikoitsijana samoin kuin kulttuurihistoriallisena kaunokirjailijanakin on hän skeptikko (= epäilijä), joka kuitenkaan ei ole vieras edistyspyrinnöille, vielä vähemmän ankaralle tyylitaituruudelle. — Suuren menestyksen saavutti v. 1903 näyttämöllä hänen sosialistihenkinen kuvansa Parisin työväenelämästä "Crainquebille." — V. 1896 tuli France jäseneksi Ranskan akatemiaan.
Vuonna kaksi.
I
Portinvartija on sulkenut vankilan oven entisen kreivittären Fanny d'Avenay'n jälkeen, joka on vangittu "yleisen turvallisuuden tähden", kuten luettelossa sanotaan, mutta todenperäisesti, koska hän on ottanut taloonsa maanpakolaisia.
Hän istuu penkillä, kanslistin merkitessä hänen nimeään, ja ajattelee:
"Jumalani, miksi kaikki tämä — mitä tahdot minusta?"
Vanginvartija näyttää enemmän äreältä kuin pahanilkiseltä. Ja hänen kaunis tyttärensä näyttää miellyttävältä valkoisessa, kokardilla ja kansallisvärisillä nauhoilla koristetussa lakissaan.
Vanginvartija vie Fannyn suureen pihaan, jonka keskellä seisoo kaunis akasia. Siellä odottaa hän siksi, kunnes hänelle laitetaan vuode ja pöytä kuntoon erääseen huoneeseen, jossa on viisi muuta vankia. Talo on täpötäynnä, eikä auta mitään, että se joka päivä lähettää likansa guillotinille. Komitea haalii alituisesti uusia vieraita.
Pihalla näkee hän nuoren rouvan, joka parhaallaan kaivertaa kirjainta puun kuoreen, ja hän tuntee Autoinette d'Auriac'in, nuoruutensa leikkitoverin.