Esipuhe.
Jalkamatkailijan vapaa elämä on aina siitä asti, kuin nuorena ylioppilaana tein ensi matkani ympäri maan, houkutellut minua uusille retkille. Kesähuvilan rauha on joka vuosi ainakin joksikin ajaksi vaihdettu jalkamatkaan eri seuduissa. Lupa-ajan tultua olen täyttänyt reppuni ja lähtenyt matkalle, ja joka kerran olen niiltä matkoiltani saanut muistoja ja kokemuksia, jotka ovat runsaasti korvanneet kaikki vaivat. Kävelijä on vaatimattomin kaikista matkailijoista, ja sen tähden on hän kaikkialla tervetullut vieras. Etsimättä kohtaa häntä maalaiselämä kaikkine moninaisesti vaihtelevine oloinen, joten hänen matkansa saa paljon syvällisempää sisällystä, kuin paljas luonto voi antaa.
Niiden joukosta, jotka varustautuvat tällaisille matkoille, etsii tämä kirjanen lukijoitansa. Minä olen siinä antanut ohjeita ja neuvoja, jotka voivat olla ensikertalaiselle jalkamatkalla hyödyksi. Näiden ohjeiden ja neuvojen jonkin verran valaisemiseksi on kirjan alussa muutamia hajanaisia kuvauksia omilta matkoiltani. Ne jutuistaan tässä ilman mitään vaatimuksia. Ehkä ne kuitenkin voivat innostuttua lukijaa noudattamaan esimerkkiä ja lähtemään retkeilylle kauniisen, avaraan maahamme.
Helsingissä joulukuussa 1891.
Kirjan tekijä.
MATKALLA.
Jalkamatkoilta.
Monta vuotta on jo kulunut siitä, kuin tein ensimmäisen pitkän kävelymatkani Suomessa. Se tapahtui kesällä 1877. Olin silloin nuori ylioppilas, samoin kumppanitkin, joiden kanssa kävelyliitto oli tehty.
Tällaisen matkan ajatus oli herännyt meissä jo kouluaikana, mutta vasta nyt oli mielestämme tullut sopiva aika panna se toimeen. Kaikilla meillä oli jo ensimmäinen ylioppilasvuosi elettynä. Kumppanit olivat oleksineet Helsingissä, kuunnelleet luentoja yliopistossa, ottaneet osaa osakunnan elämään ja täysin tutustuneet kaikkiin akatemiallisiin oloihin. Sallimus tosin ei ollut minulle suonut samoja etuja, minä olin koko vuoden sijaisena hoitanut kolleegan virkaa maaseutu-lyseossa; mutta jos ei oteta lukuun tätä pientä kokemuksien ja kehityksen epätasaisuutta, saattoi kumppaniseuraamme katsoa ulkonaisesti hyvin yhteen sopivaksi. Sisällisen seurarauhan säilymisestä oli hyvä toivo, kun me hyvinä kumppaneina olimme yhdessä kulkeneet läpi koko koulun ihan ensi luokalta viimeiselle asti.
Hyvässä toivossa saavamme iloisen kesän kokoutui pieni joukkomme Viipuriin, ja kuin minä 15 päivänä kesäkuuta pääsin virastani — koulujen kevätlukukausi oli siihen aikaan kahta viikkoa pitempi kuin nyt — olimme viimeinkin valmiit lähtemään. Emmekä totisesti toiveissamme pettyneetkään. Kuin 7 päivänä elokuuta Hämeenlinnasta erosimme kukin omille teilleen, oli sopu kumppanien kesken vielä ennellään ja me olimme koko seitsemän viikkoa nauttineet täydellisen vapauden kaikkea suloutta. Olimme kulkeneet puolen Suomea; pitämättä lukua mistään matkasuunnista ja lähtöajoista olimme astuskelleet paikasta paikkaan ja käyttäneet päivämme, miten milloinkin sattui. Päivämarssin pituus ei ollut aamusta määrättynä eivätkä myöskään levähdyspaikat merkityt mihinkään edeltä päin tehtyyn matkasuunnitelmaan. Missä hyvänsä näkyi viehättävä paikka, siihen poikkesimme, ja lepoaika sekin oli mitattu ainoastaan sen perusteen mukaan, että saimme nauttia kaikkea hyvää ja kaunista, missä sitä vain eteen sattui. Me tosiaan annoimme kullakin päivällä olla surun itsestään, huomispäivästä me emme tienneet mitään, oli sittekin; kuin se tuli, vielä aika sitä ajatella. Ja juuri täten oli matkamme saanut runsaammin sisällystä. Kun usein oli täytynyt tyytyä majapaikkaan melkein ihan valitsematta, olimme siten joutuneet hyvin monenlaisiin oloihin ja nähneet kansanelämän kaikkia eri muotoja ja vivahduksia. Kävelijän ulkoasun yksinkertaisuus oli kaikkialla toimittanut meille ystävällistä vastaan ottoa, ja me olimme huomanneet, miten paljon lähempänä jalkamatkailija on kansaa ja miten paljon enemmän mieltymystä ja osanottoa hän saavuttaa kuin ylhäinen matkustaja.