[2] Vapaaherra *Axel Silfverhjelm* syntyi 1830, tuli ylioppilaaksi 1849, Piikkiön tuomiokunnan tuomariksi 1870, kuoli 1888.
Vielä paljon myöhemminkin käväsin minä jonkun kerran Pikkalassa, jonne vanha kenraali, virkatoimistaan väsyneenä ja kylliksi varakkaana jätettyään tuotteliaan toimensa Irkutskin sotakomisariatin päällikkönä, oli asettautunut kaikessa rauhassa nauttimaan jälellä olevista elämänpäivistään. Hän oli harvinaisen komea ukko; hopeanhohtoinen oli hänen tukkansa ja pitkä, aaltoileva hänen partansa. Hän oli aatelismiehen ja vanhan soturin oikea perikuva. Vilpittömänä, suoraluontoisena miehenä ei hän koskaan pelännyt lausua julki mielipidettään, koskipa asia sitten mitä tahansa. Hän oli vierasvarainen ja hyvänahkainen; senvuoksi käytiin kernaasti vanhuksen luona ja viihdyttiinkin hyvin hänen seurassaan. Mutta talolla oli vielä oma erityisyytensäkin. Siellä sai näet ihailla kallisarvoisia mattoja, taidekudoksia, turkiksia ja muita nähtävyyksiä, joita kaikenlaisia Itä-Aasiasta oli kerätty.
Kun Pikkalassa oli muutamia päiviä viivytty, jatkettiin matkaa tavallisesti suoraan Fagervikiin.
Tämä tila oli silloin vielä jakamaton ja olikin se yksi suurimmista maatila-alueista etelä-Suomessa, kerrassaan valtatilus, ulottuen Inkoon, Karjan, Pohjan, Tenholan, Karjalohjan ja Siuntion pitäjiin. Sen alueella sijaitsi kolme rautatehdasta, Fagervik sekä Pinjaisten ja Skogbyn tehtaat; ja tilukseen kuuluvat, silloin vielä haaskaamattomat, metsämaat olivat mahtavat. Metsän reunustaman sisäjärven rantamalla kohosi tämä vanha aatelishovi, kolmekerroksinen kivitalo sivustarakennuksineen, jotka välilleen muodostivat linnamaisen pengerpihan. Yleensä koko tämän ijäkkään kartanon leimasi jonkinlainen ylhäisleima, jonka vertaista tuskin koko maassamme löytynee. Kaikesta huomasi, että varakkaan suvun eri sukupolvet olivat tämän kartanon rakentaneet, sitä hoidelleet ja kaunistaneet. Rehevät, satavuotiset, viileää varjoa suovat jalot puulajit osoittivat selvästi, ett'ei tämä paikka ollut eilisenpäivän lapsia, vaan sivistyksen ijäkäs tyyssija.
Tilan omisti siihen aikaan kamariherra, parooni Fridolf Hisinger,[1] jonka kanssa me olimme sukua sekä isäni että äitiin puolelta. Ja sukulaisuus aiheutti luonnollisesti vierailulla käyntejä.
[1] Vapaaherra *Fridolf Hisinger*, Fagervikin herra, syntyi 1803, kamariherra, kuoli 1853. Meni avioliittoon 1831 Vironmaalta kotoisin olevan *Alexandrine von Sodiseon* kanssa, joka kuoli 1869.
Heidän lapsiaan:
*Edvard*, syntyi 1832, suoritti filosofianmaisterin tutkinnon 1857, nykyinen Fagervikin omistaja, kuoli 1904. Oli naimisissa vuodesta 1858 hovineiti *Constance Ramsayn* kanssa, syntynyt 1837.
*Mikael*, syntynyt 1833, Suomen kaartin luutnantti, kuoli lavantautiin 1856.
*Sofie*, syntynyt 1834, naimisissa parooni Adolf von Kothenin kanssa.