TOINEN SOTAVUOSI.
1855.
Talvi oli tullut, meri oli jäässä, vihollinen vetäytynyt omille mailleen ja meille oli siten muutamiksi kuukausiksi suotu jonkunlainen aselepo. Mutta kaikesta päättäen tulisi sota kuitenkin kevään koittaessa jälleen ilmiliekkiinsä leimahtamaan.
Uusia joukkoja saapui herkeämättä maahan, kaupunkeihin ja maaseuduille tulvaili yhä enemmän ja enemmän sotaväkeä ja yhä uusia kenraaleja ilmestyi tarkastuksille. Monenlaisiin eri toimenpiteisiin ryhdyttiin maan tarmokkaaksi puolustamiseksi, m. m. pariin suurempaan ja laajaseurauksiseen: tarkoitan ruotusotaväen kokoonpanoa ja kenraalikuvernöörin vaihdosta.
Kaikkia mahdollisia keinoja sodan voimakkaaksi jatkamiseksi oli nyt yritettävä ja käytettävä ja keisari osoitti maallemme erityistä luottamustaan sallien sen omienkin poikain ryhtyä maataan puolustamaan. Yhdeksän pataljoonaa kauan sitten hajoitettua ruotusotaväkeä tulisikin sen vuoksi asettaa jälleen sotakuntoon. Kun erityinen komitea kenraali, parooni C. von Kothenin johdolla oli ensin laatinut ja valmistanut lähemmät määräykset tätä varten, julaistiin siitä keisarillinen asetus. Käsky ruotusotaväen sotajalalle asettamisesta tuli ruotutilallisille odottamatta ja äkkiä. He olivat pitkät ajat hallinneet ja viljelleet tilojaan vähäistä kruunulle maksettavaa veroa vastaan ja senvuoksi tuntuikin heistä nyt säädetty ruotusotaväen pito kerrassaan rasittavalta.
Tosin laskettiin rasittava taakka täten maan ja varsinkin rahvaskansan hartioille, mutta sitä lievensi se iloinen tunnelma, joka silloin valtasi jokaisen mielen, että näet jälleen saatiin nähdä maassamme koossa suomalainen armeija vanhalle, ruotujakoiselle, kansalliselle pohjalle järjestettynä, ja nurina, jos jossakin sellaista ilmenikin, häipyi senvuoksi helposti. Parooni von Kothen matkusteli itse kaikkialla maassa ja piti kokouksia rahvaan keskuudessa; ja viisaudella, säädyllisyydellä sekä monien paikallisten, olosuhteista riippuvain sovittelujen avulla saatiin vaikeudet voitetuiksi niin että talonpojat kaikkialla selittivät olevansa valmiit heti asettamaan vaaditun miehistön sotajalalle. Eikä miehistöstä puutetta ollutkaan, sillä miehiä oli runsaasti, jotka olivat halukkaita astumaan sotapalvelukseen.
Sopivan päällikkökunnan hankkiminen kaikkia näitä uudesta muodostettuja joukkoja varten kävi vaikeammaksi. Wenäläiset upseerit eivät siihen sopineet, sillä he eivät osanneet kansan kieltä eivätkä tunteneet tapoja, eikä se sitäpaitsi olisi ollut maan lakien mukaistakaan. Mutta löytyipä maassamme suuri joukko herrasmiehiä, jotka nyt asuivat maaseudulla tahi olivat siviilitoimissa ja jotka entisaikoina olivat palvelleet sotilasalalla, joko jalka-, ratsu- tahi vieläpä meriväessäkin. Vaikka he olivatkin ijältään, arvoasteiltaan ja aselajiensa puolesta aivan erilaisia, kehoitettiin heitä nyt kuitenkin hyvää palkkaa vastaan ja nopean ylenemisen yllytyksellä jättämään tyynet kotilietensä ja vaihtamaan auran miekkaan isänmaan puolustukseksi. Ja kehoitusta noudatettiinkin sangen yleisesti. Lihavat, rehevät ja hyvinvoivat maalaispatroonat, harmaahapsiset äijät seisoivat jälleen rintamassa kuin nuoret luutnantit ja opettivat jäykin jäsenin nuoria talonpoikaispoikia tahdin mukaan nostelemaan jalkojaan ja tekemään kiväärillä kunniaa. Olipa tuo nyt sitten millainen hyvänsä, niin oli se kuitenkin meidän oma sotaväkemme — jotakin kerrassaan ja puhtaasti kansallista — ja senvuoksi ilolla ja myötätuntoisuudella sitä tervehdittiinkin.
Parooni Kothen antoi ystävälleni Severin Falkmanille luottamustehtäväksi piirtää ja värittää eri ehdotukset sotilaspuvuiksi. Tämä oli ensimäinen Severi Falkmanille annettu julkinen tilaus. Ja hän antautuikin tehtäväänsä täydellä todella valmistaen kolme eri ehdotusta, yhden väriltään harmaan, toisen tummansinisen ja kolmannen viheriänmustan. Kun erityinen komitea oli ensin täällä tarkastanut ehdotukset, lähetettiin ne Pietariin, ja keisari vahvisti käytettäväksi harmaan puvun sileine kullattuine nappineen. Sillä olikin muiden ehdotusten rinnalla se suuri hyvä puolensa, että se väriltään oli vanhojen suomalaisten rykmenttien historiallisten sotilaspukujen kaltainen.
Vanhaa, kunnioitettua ja yleisesti pidettyä kenraalikuvernööri Rokassoffskyä eivät asianomaiset pitäneet kyllin tarmokkaana, eivätkä myöskään katsoneet hänellä olevan sellaisia sotapäällikön lahjoja, joita näytti tarvittavan ensikesäisiä suurisuuntaisia sotamelskeitä varten. 18 päivänä joulukuuta annetulla armollisella käskykirjeellä nimitettiin hänet valtakunnanneuvoston jäseneksi, jollaisen tyynemmän toimialan katsottiin hänelle paremmin sopivan, ja kenraali Berg, silloin Viroon sijoitettujen joukkojen päällikkö, nimitettiin hänen seuraajakseen v. t. kenraalikuvernööriksi.
Tieto Rokassoffskyn poistumisesta herätti kautta maan surua. Vasta nimitettyä uutta kenraalikuvernööriä ei tunnettu ensinkään tai sitten vain huhujen mukaan, jotka taas eivät olleet edullisimpia. Sitävastoin oli eroava kenraalikuvernööri monivuotisen oleskelunsa aikana täällä voittanut puolelleen kaikkien myötätunnon, sillä tiedettiinhän, että hän rakasti maatamme ja piti lakejamme ja tapojamme kunniassa ja että hän, missä vain oli voinut, oli aina koettanut edistää maan parasta.