— Ettehän te osaa ommella, sanoi Kaarina.
— Minä osaan maalata kuvakortteja, joita voitte myödä köyhienne hyväksi, sanoi Erkki. — Mauno voi lukea ääneen, ja Aksel voi olla kassanhoitajana. Hyväksytäänkö?
— Hyväksytään, lupasivat tytöt.
Jokaisen tytön oli oltava vuoron perään emäntänä. Rouva Heinonen näytti hiukan levottomalta, kun Elsa hänelle kertoi hommasta, mutta kuultuaan, että tytöt ja pojat olivat vuoron perään luvanneet maksaa kestityksen, hän rauhoittui. Ja neiti Hammarin hyväksymisen voitti seura niinkin suuressa määrässä, että hän salli Iriksen pitää huolta kestityksestä jo heti ensi kerralla, antaen hänelle sievoisen rahasumman.
Iris oli ylen onnellinen. Hän otti vieraat vastaan valkoinen esiliina vyöllään, puuhakkaana ja toimeliaana.
Jokaisella oli käsityötä mukanaan. Siiri Vuori ja Aili Vaara ompelivat paitoja, Pappilan Maiju kutoi sukkia kotona kehrätystä harmaasta villalangasta, Kaarina ompeli pikku mekkoa, Hanna kutoi lapasia, ja Elsa valmisti viehättävää pientä päähinettä sametista. Sissi kutoi tärkeän näköisenä tomuliinaa.
— Onhan köyhienkin kotona pölyä, väitti hän toisten hänelle nauraessa.
— Herrainen aika, Elsa, mitä sinä oikeastaan teet? ihmetteli Siiri Vuori. — Luuletko sinä, että Suomussalmen köyhät lapset käyttävät ruskeita samettipäähineitä?
— Miksi en saisi ommella samettipäähinettä yhtä hyvin kuin villapäähinettä? vastasi Elsa. — Sametti on minun vanhasta hatustani eikä maksa minulle mitään. Minusta on hauskempi laittaa sievää kuin rumaa.
Ja Elsa vuorasi rohkeasti päähineensä vaaleanpunaisella silkillä.