Tyyran nukkein sukunimi oli von Silversvärd. He olivat kauhean ylhäisiä. Ullan nukkeperhe oli köyhä. Isä oli merillä, ja äiti sairasti keuhkotautia, lapsista yksi kävi kadulla soittamassa viulua, toinen lauloi, ja kolmas oli ihmeen ihana, niin että Klodovig prinssi rakastui häneen. Juoni oli jännittävä, ja toiset tytöt jättivät leikkinsä nähdäkseen, saisiko kaunis, mutta köyhä Zenobia prinssin vai pakotettaisiinko tämä ottamaan puolisokseen ylpeä Siegfrida herttuatar.
Juuri kaikkein jännittävimmässä kohdassa hyökkäsi Kaarlo sisään märkänä ja likaisena.
— Tulee vieraita, huusi hän hengästyneenä. Kaksi herraa.
Tytöt ryntäsivät ikkunaan niin kiireesti, että paperinuket lensivät pöydältä huiskin haiskin.
Todella. Portaiden eteen ajoivat kiesit, ja niistä nousi kaksi sadetakkeihin kietoutunutta herrasmiestä.
— Ulrik Schöring! kiljaisi Ulla.
— Ja amerikkalainen miljoonanomistaja tietysti se toinen, lisäsi Tyyra.
— Voi, voi, isä ja äiti ovat poissa!
— Ja Martta hammastaudissa.
— Pian kertomaan Minnalle.