On hauska olla vapaana, mutta silloin minä häpesin, kun Minna neiti, talon vanhin tytär, kiipesi luhtiini ja antoi minulle housuparin, jotka hän oli pienentänyt pastorin vanhoista nimettömistä.
Ciel! olisi maman sanonut. Siinä seisoin minä, Sarvimäen paronin ainoa poika, ja kiitin nöyrästi saadessani köyhältä pastorilta vanhat housut.
Täytyy tunnustaa, että silloin olin vähällä tunnustaa ja riisua naamioni.
Mutta oikeammin olisi minun pitänyt ylpeillä, sillä housut olivat ensimmäiset omalla työlläni ansaitut vaatekappaleet.
Kunpa vain kelpo Aiaani olisi täällä! Ikävöin sitä, uljasta ratsuani. Olen koettanut opettaa pappilan Lujaa ratsuhevoseksi, mutta se on sellainen säyseä, vanha tantta, ei siitä tahdo kalua tulla.
Kysyt, enkö koskaan kaipaa Sarvimäkeä ja sen mukavuuksia. Joskus — mutta siellä on brittiläinen, mademoiselle, Vergilius ja tanssitunnit.
KUUDESTOISTA LUKU
Takapihalta kuului naurua, poikaäänien hihkaisuja ja kimeitä hätähuutoja.
Heikki seisahtui kujan suuhun, hän tunsi Lotin äänen melun seasta.
— Pojan naskalit taas kiusaavat pikku prinsessaa, mutisi hän, pisti sirpin aidanseipäitten väliin ja harppasi hätään.