— Heikki käskee, kivahti Aatu. — Mikä hän on käskijäksi? Mokomakin renki, maankiertäjä, kerjäläinen, kupinnuolija.
Joju ja Kaarlo loivat kauhistuneen katseen Heikkiin. Että Aatu uskalsi noin häpäistä häntä! Kyllä hän nyt saa!
Mutta heidän suureksi kummakseen loi Heikki vain halveksivan katseen vihasta puhkuvaan Aatuun ja naurahti.
— Ei suuret sanat suuta halkaise, sanoi hän.
Aatu oli peräytynyt joitakin askelia loitomma. Nähdessään, ettei Heikki hyökännyt kimppuun, hän laski kissan valloilleen.
— Menköön katti, sanoi hän huolettomasti, — ilmanhan minä vain kurillani. Tulkaa, pojat, mennään palloa lyömään.
Joju ja Kaarlo hävisivät taistelutantereelta. Jäljelle jäivät vain Heikki, kissa ja kiitollinen Lotti.
— Sehän on kauhean ruma kissa, sanoi Heikki. — Mikä lienee kulkurikissa. Ja kyljessä sillä on haava.
— Siksi minä siitä juuri pidänkin, kun se raukka on kipeä. Ja kaikki sitä vihaavat. Ei sillä ole ketään muuta kuin minä. Marttakin ajoi sen pois lastenhuoneesta, ja Riikka kielsi sitä tulemasta keittiöön.
Lotti oli riisunut esiliinansa ja kietoi sen kissan ympärille. Laiha, takkuinen kissa kehräsi kiitollisena.