Läheiseltä kallionkielekkeeltä putosi kivi heikosti helähtäen jotakin kovaa vasten.
Henrik hymyili.
Hän oli sittenkin unohtanut jotain… ei tuolla ylhäälläkään, suuressa, liikkumattomassa ja äänettömässä ollut ikuista rauhaa… sekin särkyi… ja kasvoi uudestaan korkeuksia kohti…
Ero oli vain siinä, että sen olemassaolon mitta oli kuitenkin hiukan suurempi kuin meidän, muurahaisten lailla viliseväin olentojen…
Ei ollut ikuista elämää… oli vain ajattomuuteen siirtyvä suuri ja katoamaton kiertokulku…
Henrik nousi ja kääntyi palatakseen takaisin kumppaniensa luo.
IV. VAROITUS.
Kaksi päivää myöhemmin — erottuaan aamulla Henrikistä ja Alfredista — saapui Daniel takaisin pikku taloonsa syrjäisessä Ladiz-nimisessä vuoristokylässä.
Ilosta huudahtaen juoksi Jolan häntä vastaan lehmiä varten laittamastaan navetasta, jonka ovelle kanojen kaakatus juuri oli hänet houkutellut.
Vihdoin oli hän taas kotona ja istuutui Jolanin viereen hirveän väsyneenä eikä suinkaan kertomiseen halukkaana.