Kaarina. Se on kait niin vastapainoksi, kun opettajan rouvat ovat niin nuoria ja nättiä!
Rouva Keränen. He, he! Tuo Kaarina se osaa mutkan muistaa! Mutta mulla olikin asiaa sulle. Aatu laittoi terveisiä!
Kaarina. Kiitos. Miten Aatu viihtyy kylpylaitoksessa?
Rouva Keränen. Mikäs siellä on viihtyessä. Istuu mudassa ja nauttii. Toista se on minun. Ole aina kotona ja hyöri ja pyöri. Vaikka niin se kirjoittaa, että ties, jos siitä apua lähtee siihen reumatismiin. Ja kirjoittaa niin äkeästi, että Ihannelma ja Lilli-Lempi ovat vain kurttiisin päällä. Se on siitä suutuksissaan, kun se jätti tyttöjen kirjoitettavaksi ne paperit eivätkä ne kirjoittaneet.
Kaarina. Eikö niitä vieläkään ole kirjoitettu?
Rouva Keränen. No, nuoret ihmiset niiden kanssa hikoilemaan! Piti kai minun päästää ne sinne. Siellä on semmoinen liuta kavalieria — he, he, he! Ja mitä iloa niillä kotona oli uusista leningeistä ja silkkisukista! Kukas sitä nyt semmoinen maamyyrä kuin tuo Terttukin! Puurra ja perkaa puutarhassa päivät läpeensä. Mutta kun ei ole tuttavuuksia, niin jotakinhan sitä.
Terttu. Minä rakastan puutarhatyötä, siksi olen sille alalle koulunkin käynyt.
Rouva Keränen. Meidän tytöt ovat saaneet niin hyvän kasvatuksen. Aatu kyllä panisi niitä jos johonkin. Mutta minä olen aina saanut vastaanseisottua. Kaksi ainutta lasta, mikäs pakko niiden? Ja niinkuin ne on ylösotettuja! Herrainen aika sitä menoa, ei muuta kuin lennä ja leuhuta!
Kaarina. Jokos Ihannelma ja Lilli-Lempi alkavat kihlaantua?
Rouva Keränen. He, he! Jokainen sitä kyselee. Niillä kun on sitä flaksia. Mutta eihän suinpäin kelle tahansa. Vaikka kyllä minä vähän aanaan, miten päin asiat kallistuu!