Liana (puoli julkisesti). Loistava onni rikkaan von Löwen ryökinän perilliselle.
Kaarle. Tosin totta! Mutta nyt vakainen sana, ryökinä von Löwen! Minä rakastan Mariaa, ja Maria, kuin minä tohdin uskoa ja toivoa, minua myös takaisin. Olen kyllä köyhä, ja minun yksinkertainen nimeni, koska tuo kuuluu asiaan, on Kaarle Oksanen! Kummoinen olen muodostani, sen te näette ja tiedätte. Sisäisestä tilastani taidan taata monen miehen, ei minua paremman, tytön onnelliseksi tehneen. Minä olen terve ja raitis. Tahdon tulla teille kunnialliseksi ja kiitolliseksi pojaksi. Lainatkoon taivas minulle armoa tullakseni hyödylliseksi kansakunnan jäseneksi, mahdolliseksi Marian rakkauteen. Tuomitkaat nyt meidän välillämme.
Bertha (katsoo ystävällisesti hänen puoleensa). O, enkö seuraisi sydämmeni johdatusta! Mitä minä enää epäilen?
Liana. Ajattele toki mitä veljes ja mitä maailma sanonee! Huudetaan täyttä kurkkua: "katso mitä itsevaltainen impi tekee! Päistikkaa hän heittää itsensä petturin pauloihin!"
Bertha. Hyvä ystäväni, mieluisesti jätän minä miehille kunnian järjen asioissa, ja heidän tuomionsa mukaan ei olisi Marian ja Kaarlen yhteys soveliainen, mutta minä pidän sydämmen asioita paremmassa arvossa. Ja ihmiskunnan korkein avu on usko; kuinka taitaisin kieltää itseni? Minä uskon, poikani, sinun lupaukses, enkä ota takaisin sanaani, jonka annoin paroonina pidetylle von Löwen'ille.
Kaarle (syleilee Berthaa, ottaa sydämmellisesti Lianaa ja Liisaa käsiin, ja syleilee vielä viimeiseksi morsiantansa, jonka kanssa hän sitten käsi kädessä tulee eteen).
Kaarle (juoneilla ja ilolla). Vaakunan merkiksi, jos minä jonkun saan, otan perhoishaavin, sillä tämä osoitti minun onneni askeleet tänne. Perhosen siaan sain enkelin, jolla myös on siivet, ja niiden voimalla lennämme autuasten luotoihin.
Loppu.