Anni. On — ja sitte sen vuoksi, ettei koskaan saa ilmoittamatta astua hänen armonsa huoneeseen.
Aappo. Jätän sen sitte tekemättä — lähden — — — Anni, ole varma siitä, että kadun, ja että huolimatta onnettomuudesta, joka on kohdannut minua, en kuitenkaan ole luopunut aikeestani mennä kanssasi naimisiin.
Anni. Todellakin? — Mitä sinulla siinä on?
Aappo. (Ottaa vaatteet.) Kannan pois kapteenin.
Anni. (Yksin). Olen melkein liikutettuna. Oh, minkä vuoksi olinkin noin? Jokaisella on vuoronsa. Hän on ajanut pois minut, minä hänet. Niin se käy tässä maailmassa. Nyt olen vihdoinkin yksikseni ja käskijänä tässä talossa. En ole saanut tätä vaivatta; mutta niinpä tästä onkin suuri huvi. Kuinka kiusasinkaan Aappoparkaa! mutta kyllä se sentään on aika mukavaa palveluttaa itseään — — — ja kun se Mattitolvana tulee — — — (kuuluu kova-äänistä puhetta näyttämön takaa.) Mitä ääniä sieltä kuuluu? Olisikohan… Oh, hän se on.
Aappo (talonpojaksi puettuna). Neitsyt An — An — An — — —.
Anni. Anni!
Aappo. No, kuinka hyvästi neitsyt arvaa!
Anni. Ettekö ole Matti?
Aappo. Olen, neitsyt, minä olen juuri Matti.