Kiusaus oli liian suuri. Kiireesti hän pisti rahat taskuunsa, kaatoi oliivit takaisin ruukkuun ja sulki aitan oven.
— Ne olivat aivan pilaantuneet, sanoi hän vaimollensa, ei niitä kukaan voi syödä.
Mutta vaimo oli levottomalla mielellä.
— Ei sinun olisi pitänyt niihin koskea, sanoi hän. Jos Ali Chodjah palaa takaisin, niin hän on varmaan pahoillansa, kun hänen ruukkuunsa on koskettu.
Siitä Mustafakin pelästyi. Kaataessaan oliivit ruukusta oli osa pudonnut maahan ja tahraantunut, eikä niitä käynyt enää ruukkuun paneminen. Sitä paitsi kun rahatkin olivat poissa, niin astia ei ollut enää yhtä täynnä kuin alkuaan. Siksipä Mustafa osti tuoreita oliiveja, täytti ruukun niillä ja asetti sen jälleen entiselle paikallensa. Ei kukaan voinut nyt huomata, että ruukkuun oli koskettu.
Eipä kestänytkään monta viikkoa ennenkuin Ali Chodjah palasi kotiin. Ensi työkseen hän meni ystävänsä, Mustafan, luo. Hän tervehti iloisena ystäväänsä, joka koetti myös tekeytyä iloiseksi, vaikka hän sydämessään tunsikin levottomuutta ja pelkoa. Kun Ali Chodjah oli kertonut matkastaan ja onnistuneista kaupoistansa, pyysi hän saada saviruukkunsa takaisin, jonka hän ennen matkalle lähtöään oli jättänyt Mustafan luo talteen.
— Mene itse sitä aitastani hakemaan, sanoi Mustafa, itsehän parhaiten tiedät, minne sen panit. Minä en ole koko ruukkua sen koomin nähnyt.
Ali Chodjah otti ruukun aitasta ja läksi kotiinsa. Heti sisään tultuaan hän kaasi oliivit ruukusta, mutta ihmeekseen hän huomasi, että kultarahat olivat poissa. Hän tuli kovin pahalle mielelle ja kiiruhti heti takaisin Mustafan luo.
— Rakas ystävä, sanoi hän astuessaan sisään, kun annoin tuon ruukun haltuusi, oli siinä tuhatta sekiiniä, mutta nyt ne ovat kaikki poissa.
— Mitä ihmettä, huudahti Mustafa, oliko ruukussa tuhat sekiiniä! Jos ne olivat siinä lähtiessäsi, niin ovat ne siellä vieläkin. Ethän voinne epäillä, että ystäväsi olisi sinua pettänyt?