— Astukaa esiin, sanoi pieni tuomari.
— Astukaa esiin, sanoi pieni tuomari korkealta tuomioistuimeltansa, ja esittäkää kumpikin asianne.
Kun Harun al Rashid kuuli Ali Chodjahin nimen, niin hänen mieleensä muistui kauppiaan anomuskirje, ja hän jäi kuuntelemaan poikien leikkiä. Tuo oikeusjuttu oli varmaan herättänyt koko kaupungin huomiota, koska lapsetkin siitä puhuivat, ja hän päätti kuunnella, miten tuo pieni tuomari suoriutui asiastansa, ja minkä tuomion hän langettaisi.
Molemmat pojat, jotka olivat olevinaan Ali Chodjah ja Mustafa, astuivat nyt tuomarin eteen, ja tämä kysyi heiltä:
— Ali Chodjah, mistä sinä syytät tätä kauppiasta?
Syyttäjä esitti asiansa seikkaperäisesti. Kun hän oli lopettanut kertomuksensa, niin tuomari kääntyi sen pojan puoleen, joka esitti Mustafaa, ja sanoi hänelle:
— Mitä sinulla on tähän syytteeseen vastattavana ja miksi et antanut kultarahoja takaisin?
Syytetty vastasi aivan samoin kuin todellinenkin Mustafa oli vastannut, ja oli valmiina vannomaan väitteensä todeksi.
— Odotahan hiukan, sanoi pieni tuomari miettivän näköisenä, ennenkuin vannot, tahtoisin nähdä sitä saviruukkua, jonka Ali Chodjah antoi sinun haltuusi.