Kylläpä poika ja hänen äitinsä hämmästyivät, kun niin suuri vieras, itse kalifin visiiri, astui heidän matalaan mökkiinsä, mutta heidän hämmästyksensä muuttui peloksi ja kauhistukseksi, kun hän käski pojan seuraamaan mukanaan kalifin palatsiin. Äiti luuli pojan tehneen jotakin pahaa ja oli vähällä purskahtaa itkuun. Mutta visiiri lohdutti häntä ja vakuutti, ettei pojalle tulisi mitään pahaa tapahtumaan, ja että hän pian pääsisi taas kotiinsa. Äiti puki hänen ylleen hänen parhaat vaatteensa, ja sitten poika läksi visiirin kanssa linnaan.
Visiiri vei hänet heti kalifin luo, ja kun poika kumarsi hänelle syvästi ja katsoi häntä rohkeasti silmiin, niin kalifi taputti häntä olkapäälle ja sanoi hänelle:
— Minä kuulin eilen teidän leikkinne, poikaseni, ja siksi olen käskenyt sinut nyt luokseni. Tule mukanani, niin saat tuomiosalissani uudistaa leikkisi ja ratkaista oikean Ali Chodjahin ja Mustafan riidan.
Hän otti poikaa kädestä kiinni.
Hän otti poikaa kädestä kiinni ja astui hänen kanssansa tuomioistuinsaliin, jossa koko hovi oli koolla. Ali Chodjah ja Mustafa seisoivat keskellä lattiaa, ja vähän matkan päässä heistä tuomari, joka oli langettanut väärän tuomion. Sillä kalifi tahtoi antaa hänellekin pienen opetuksen, miten tuomittaessa oli otettava asioista selkoa.
Kalifi nousi tuomioistuimelleen ja nosti pienen pojan viereensä istumaan. Kaikki katsoivat ihmeissään tuota köyhää poikaa, voimatta ymmärtää, mitä tekemistä hänellä saattoi olla tässä tärkeässä tilaisuudessa.
Nyt käski kalifi, että Ali Chodjah ja Mustafa esittäisivät asiansa. Mustafa vakuutti jälleen syyttömyyttään ja oli valmis valalla vannomaan viattomuutensa, ja Ali Chodjah pyysi, että hänelle annettaisiin takaisin kadottamansa rahat.
Kun molemmat kauppiaat olivat lopettaneet kertomuksensa, sanoi pieni poika kaikkien läsnäolevien suureksi hämmästykseksi:
— Älä vanno, Mustafa, ennenkuin sinua käsketään. Tuokaa saviruukku tänne, jossa oliivit olivat säilössä.