"'Veli hyvä, sinä teet minusta pilkkaa. Miten samalla voiteella voisi olla niin vastakkainen vaikutus.'
"'Niinpä se sittenkin on', vakuutti dervishi. 'Voit uskoa minua, sillä en koskaan salaa totuutta.'
"Mutta minä en uskonut dervishiä. Kuvailin mielessäni, että koska saatoin nähdä kaikki maailman aarteet, kun voidetta siveltiin vasemmalle silmälle, niin varmaan voisin saada ne kaikki haltuuni sitä oikealle sivellettäessä. Ja siksipä itsepäisesti vaadin dervishin voitelemaan toistakin silmääni.
"Dervishi koetti kaikella tavalla saada minua luopumaan tästä mielettömästä halustani, mutta kun se ei onnistunut, niin hän sanoi vihdoin:
"'Olkoon menneeksi sitten; koska välttämättä tahdot, niin teen sen.'
"Hän otti hiukan voidetta ja siveli sitä oikeaan silmääni, jonka olin ummistanut. Mutta kun avasin sen, niin en nähnytkään muuta kuin pilkkoisen pimeyden edessäni. Siitä hetkestä asti olen ollut aivan sokea.
"'Kirottu dervishi', huusin tuskissani, 'puhuit liiankin totta! Mihin kadotukseen uteliaisuuteni ja rahanhimoni ovat minut syösseetkään! Rakas veli, sinä olet ollut niin hyvä minulle, etköhän voisi antaa minulle silmieni valon takaisin?'
"'Onneton', vastasi dervishi, 'minä en ole syypää onnettomuuteesi. Ja kohtalosi olet täysin ansainnut. Vaikkapa tahtoisinkin, en kykene sinua auttamaan. Jumala yksin voi sinut parantaa.'
"Dervishi vaikeni, eikä minullakaan ollut sen enempää sanottavaa. Hän jätti minut yksikseen, ajoi kamelini ja vei ne mukanaan Bassrahiin.
"Rukoilin häntä, ettei hän jättäisi minua yksin kurjuuteeni, vaan saattaisi minut edes ensimäisen karavaanin luo. Mutta hän ei kallistanut korvaansa minun puheelleni. Jäin aivan yksin erämaahan sokeana ja epätoivoisena. Olin kadottanut näköni ja kaiken omaisuuteni ja olisin varmaan kuollut nälkään ja tuskaan, jollei seuraavana päivänä karavaani olisi saapunut paikalle ja vienyt minut mukanaan Bagdadiin.