Seuraavana iltapuolena aterian jälkeen keräytyivät kaikki Sindbadin ystävät hänen ympärilleen ja odottivat jännityksellä uutta kertomusta.
Neljäs matka.
"Neljännelle matkalleni", alotti Sindbad, "läksin vasta muutaman vuoden kuluttua ja ikävystyttyäni hiljaiseen elämääni. Tutustuin muutamiin kauppiaihin, joiden seura miellytti minua, ja päätin heidän kanssaan lähteä matkalle. Me olimme jo pitkähkön aikaa purjehtineet suotuisalla säällä, kun äkkiä eräänä päivänä kova myrsky nousi, kaatoi laivan maston ja repi purjeet säpäleiksi. Laiva vajosi mereen ja useimmat matkustajat joutuivat aaltojen uhriksi.
Kova myrsky nousi.
"Minä sekä muutamat muut matkustajat saimme käsiimme laudan, jonka varassa me ajelehdimme laineilla, ja saavuimme vihdoin erään saaren rantaan. Me nousimme maihin aivan nälästä ja väsymyksestä menehtyneinä. Me heittäydyimme pitkäksemme maahan ja nukuimme seuraavaan aamuun saakka. Ensimäiset auringonsäteet herättivät meidät ja me läksimme tarkastelemaan saarta. Puitten oksien välistä näimme talon katon siintävän ja vastaamme astui musta neekeri. Tervehtimättä hän tarttui meitä käteen kiinni ja kuljetti meidät päällikkönsä luo.
"Päällikkö antoi meille ruokaa syödäksemme, mutta se oli niin kumman näköistä, etten uskaltanut siihen kajota, vaikka nälkä ahdisti minua julmasti. Mutta toverini eivät malttaneet olla siihen koskematta. He söivät hyvällä halulla, mutta eipä kestänytkään kauan ennenkuin ruoka vaikutti heihin hyvin surullisella tavalla. Heidän ruokahalunsa kiihtyi kiihtymistään ja he ahmivat yhä enemmän tylsästi eteensä tuijottaen. Kun he olivat kyllikseen syöneet, niin huomasin heidän menettäneen järkensä.
"Olimme joutuneet taikurien luo, jotka syöttivät ja lihottivat kaikkia muukalaisia, ja söivät ne sitten suuhunsa. Minä olin heidän luonansa kaksi kokonaista päivää, mutta en koko sinä aikana koskenutkaan ruokaan, enkä siis, laiha kuin olin, kelvannut myöskään heille paistiksi.
Tunkeuduin vankilastani ulos.