Tähän kylään oli myös saapunut samaan aikaan pari armeija-rykmenttiä, yksi rykmentti punasia husareja ja kaksi patteria tykistöä. Siis ei olisikaan ollut isompaa hätää, vaikka Mehmed-Ali pascha olisikin tehnyt jonkunlaisen pienen hyökkäyksen asentopaikkaamme.
Marraskuun 18 päivän lepäsimme mainitun kylän pellolla "kangaspirteissämme". Kylä oli rakennettu kauniiseen tammimetsällä ympäröittyyn laaksoon, korkeiden vuoriharjanteiden väliin. — Pieni virta juoksi kylän keskitse, josta saimme virvoittavaa raikasta lähdevettä. Päivät olivat kauniit ja lämpöiset, mutta yöt hyvin kylmät, ne rupesivat jo täälläkin muistuttamaan talven pikaista tuloa. Öillä oli noin 5-6 asteen pakkanen. Teltassamme jäätyi vesi, jota oli eräässä hamppukankaisessa sangossa, jonka olimme löytäneet läheltä Dolny-Dubniakia ollessamme siellä etuvartiaketjulla. Sitä oli mukava kuljettaa matkalla myttyyn litistettynä vaikka pussissa. — Minä varustin itseni Dolny-Dubniakissa, jossa paljon tapettiin ja syötiin lampaita, hyvillä pitkävartisilla lammas-nahka-lapikkailla, joita pidin öillä jaloissani, niin ei ensinkään paleltanut jalkojani, ja nepä olivatkin hyvin käytännölliset tässä suhteessa.
Marraskuun 19 päivänä muutimme asentopaikkaa vähän edemmäksi kylästä erääsen kauniisen tammimetsään erittäin luonnon-ihanalle paikalle. Vuoripurot kohinallaan ja kirkkaat lämpöiset auringon säteet ilahuttivat ja virkistivät meidän jotenkin yksitoikkoista eloamme yksinäisessä asentopaikassamme. Päivät olivat aina vaan lämpöiset, mutta yöt kylmenivät kylmenemistään.
Marraskuun 20 päivän olimme samassa asentopaikassa. Päivällä olimme tekemässä multavarustuksia ja ampumaojia lähellä oleville pienemmille ylängöille, joista oli mukava näkö-ala vihollisiin päin. Varoillamme täytyi olla sentähden, että olisimme voineet torjua mahdollisia hyökkäyksiä Mehmed-Ali paschan joukoilta, jotka eivät olleet meistä aivan etäällä.
Marraskuun 21 päivän aamulla menimme koko pataljona kaivamaan varustuksia (multavalleja), kilvan koettaen kukin komppania parastansa. — Kello 2 j.pp. saimme käskyn tulla asentopaikkaan takaisin ja pikaisesti valmistauda eteenpäin marssiin. Muutamien minuuttien kuluttua olimmekin valmiit lähtöön ja seisoimme maantiellä täydessä marssikunnossa.
Päällikkömme onnittelivat meitä, sanoen: "Huomispäivänä saatte, pojat taas tapella, onnea ja menestystä vaan", joihin onnitteluihin vastasimme: "saamme kunnian kiittää herra kapteenia j.n.e." ja sanoimme itsellämmekin halun olevan tapella, että sota saataisiin pikemmin loppumaan. Sen jälestä lähdimme marssimaan kiivaasti eteenpäin, jota kesti siksi kunnes ehtoon tullen saavuimme pieneen Vedrar nimiseen kylään, jonne pysähdyttiin yöksi. — Koko ehtoopäivän satoi vettä, josta tuli huono keli ja vaatteemme kastuivat läpimärjiksi. Heti kylään päästyämme hajoitimme muutamia kylmillään olevia huoneita ja kannoimme hirret ja puut kylän lähellä olevalle kankaalle, jossa oli asentopaikkamme. Niistä laitoimme hyviä nuotioita, joiden ympärillä kuivasimme itseämme ja keitimme ehtoollisemme. Sen jälestä menimme telttoihimme, panimme levolle ja vaivuimme unelmien rakkaisiin helmoihin.
Marraskuun 22 päivän aamulla jatkoimme marssiamme eteenpäin. Lähellä Pravetzin kylää tuli meidän etuvartioita eli ratsuväen-partioitamme vastaan vähäinen baschibozukki-joukko ja räjähytti kivääreillään meikäläisiä kohden eräästä mäenlaiteesta. Täten tappelu oli valmis. Tästä seurasi kahden puoleinen ampuminen siksi, että baschibozukkien täytyi vetäytyä takaisin päävarustuksiin Pravetzin vuorille. Samalla alkoivat tykistötkin pauhata molemmin puolin. Kranaatteja lentää jo päämme ylitse niin että ilma suhisee; putoavatpa väliin aivan viereemmekin ja särkyvät tuhansiksi pirstaleiksi, mutta onni oli hyvä, ei kehenkään sattunut. Vuoristo oli jyrkkä kuin seinä, mihin Turkkilaiset olivat varustaneet itsensä. Sinne olivat he kaivaneet itselleen ensin vuoren korkeimmalle kukkulalle mahtavan suuren hevosenkengän muotoisen varustuksen; sitte olivat he kaivaneet vuoririnteeseen mukavia ampumahautoja eli ojia, joissa isommissa oli kattokin, ja yhdistäneet ne kaikki sitte juoksuhaudoilla (salateillä), että oli melkein mahdotoin nähdä heidän liikkeitänsä. Näitä mutkaisia korkeita äkkijyrkkiä vuorisolia vastaan olisi ollut melkein mahdoton tehdä suoranaista väkirynnäkköä, jonkatähden kenrali Gurko lähettikin sivujoukot etäältä saartamaan Turkkilaisten asemia. — Meidän asennoksemme oli määrätty eräs vuoriryhmä vastapäätä Turkkilaisten keskirintamaa. Maantie kulki alhaalla vuorten rotkoissa, sieltä emme olisi voineet mitään vaikuttaa, sieltä siis poikkesimme tieltä pois ja kapuilimme sangen korkealle vuoriharjanteelle, kiskoen tykkejä perässämme, toiset kantoivat useampia kivärejä, toiset vetivät tykkejä. Hevoset oli riisuttu tykkien edestä ja talutettiin tyhjiltään, joita sittenkin oli vaikea saada tulemaan perässä ja pysymään pystyssä. Suurten ponnistusten ja kiskomisten perästä, hikipäin ja paita märkänä, pääsimme vihdoin määrätylle vuoriharjanteelle, joka oli, niinkuin jo ennen on mainittu, poikittain vastapäätä Turkkilaisten keskirintama-asemaa. — Toisilla meikäläisten tykeillä ammuskeltiin ahkerasti koko kiipeämisemme ajan kahden puolen maantietä olevilta pienemmiltä mäkitöyräiltä. Me kun saimme vuorella kaikki tarpeelliseen kuntoon, rupesimme vaihettelemaan Turkkilaisten kanssa laukauksia tykeillä ja kiväreillä, jota kesti koko loppupuolen päivää. Pimeän tultua hälveni jyry vähitellen molemmin puolin ja tappelutoverukset (me ja he) jäivät entisille asemilleen. Myöhemmin ehtoolla lähetettiin puoli komppaniaa erällään sen vuoriharjanteen etukärkeen, jossa asemamme oli, kaivamaan tykkivalleja. Nämät valmiiksi saatuamme hinasimme tykit sinne ja asetimme ne täydelliseen kuntoon, että aamun tullen olisi oikein mukava tervehtää tappelutoverejamme aivan uusista ja ehjistä tykkivalleista. — Yöllä marraskuun 23 päivää vasten kello 3 vallan pilkkopimeässä pamautettiin meikäläisten keskurintaman kaikista tykeistä yht'aikaa kolme yhteislaukausta patterittain. Turkkilaiset vastasivat näihin yhdellä ainoalla laukauksella ilmaistakseen arvattavasti: jo mekin täällä hereillä ollaan. Mainittu ampuminen sanottiin olleen kenraali Gurkon käskystä, vetääkseen sillä tavalla Turkkilaisten huomion keskirintaman eli meidän puoleemme, että saartojoukot saisivat kummallakin sivustallamme havaitsematta rauhassa kulkea eteenpäin ja tehdä liikkeitänsä. — Aamuhämärässä marssitettiin meidän komppania muutamia satoja askeleita eteenpäin ja hajoitettiin ampumaketjuun pitkin erästä kaltevaa vuoririnnettä, jolla ajalla Turkkilaisten kuulat ehtimiseen lentäen vinkuivat ympärillämme.
Paikoillemme asetuttua tähtäilimme ja ammuskelimme toinen toisiimme päin, Turkkilaiset meihin ja me heihin. Louhinen ja näreinen vuoririnne esti kumpaisenkin näkemästä tarkemmasti toisensa liikkeitä ja aikomuksia. Laukauksia vaiheteltiin ehtoopuoleen asti, välistä oikein tiheästikin.
Kranaatit ja kuulat kaatoivat kuivia karankoita ja kasvavia näreitä sekä löivät maasta santaa, soraa ja kivenpalasia vasten silmiä; pauhua ja paukkinaa kesti koko päivän.
Kello 4 j.pp. saimme käskyn ryntäämään, kun sivujoukotkin jo olivat kerinneet tehdä saarrosliikkeensä. Kunnianarvoinen överstimme Sundman huutaa: "käykää päälle, Suomen pojat!" itsellä mainion pitkä tunturisauva kädessä, jolla harppailee yli kuilujen ja jyrkänneitten.