Siellä sitte oleskelimme koko yön heidän kanssansa vesisateessa ilman minkäänlaista suojaa, vaan eipä tämä enää ollut outoa, tottumus auttaa paljon. — Me paneusimme toinen toisemme viereen maata, teltinkaistat peitteeksi, ja koetimme täten suojella itseämme sateelta ja kylmältä.
Marraskuun 30 päivän aamulla k:lo 6 rupesimme laskemaan alas Provetzin vuorelta, kuljettaen myötämme, koko pataljona, 8 raskasta tykkiä lavetteineen, ruutirattaineen, siis kaksi tykkiä komppaniaa päälle. Mehemeb Alin armeijat olivat kaivaneet täältä alaspäin jonkinlaisia kiertopolkuja, joissa kyllä näytti olevan tuhlattu monta päivätyötä, ja olikin ollut välttämättömän tarpeellinen, ennenkuin näin äkkijyrkältä vuorelta voi mitään isompaa esinettä alas tahi ylös kuljettaa.
Näitä polkuja pitkin hiljakseen koetimme hinata eli laskea tykkejä alaspäin, toiset kiinni pidellen, toiset vetäen. Tarkka vaari oli pidettävä ettei tykki päässyt menemään omin päinsä liika kovaa vauhtia, sitten se olisi mennyt vuoren rotkoihin tuhansiksi pirstaleiksi, ja siitä olisi ollut päälliköillemme ankara edesvastaus ja meille suuri häpeä.
Kun kaikki oli saatu vuorelta alas hyvässä järjestyksessä, riisuimme päällystakit yltämme ja kääreimme ne olalle kannettavaksi, sillä laaksoissa oli paljon lämpöisempi kuin siellä lähelle pilviä kohoavilla vuorilla, joissa paikoittain oli lunta suvellakin.
Sittenkuin kaikki oli saatu reilaan, alkoi marssi. Me marsseimme monen pienemmän kylän ja Orhanien kauppalan lävitse, jossa vielä näkyi olevan monta uljastakin rakennusta.
Kauppalan lävitse marssiessamme keskikatua soittivat Bulgarit kirkkonsa kelloja, (jotka Turkinvallan aikana olivat olleet kauan soittamatta, sillä he eivät sallineet kristittyjen kirkonkellojen soitantoa), näitten uljasten vapaudensankarien kunniaksi, jotka jalomielisyydellään vertaan vuodattaen olivat tunkeneet tappelujen ja myrskyjen lävitse tänne Orhanien ihanaan laaksoon saakka, jota Turkkilaiset olivat pitäneet ihan voittamattomana, kovien varustustensa tähden. He sanoivat, että se oli viisi kertaa vahvemmin varustettu kuin Gorny-Dubniak ja Telisch; sitä paitsi oli täällä sodallisessa katsannossa tavattoman edulliset maisemat.
Se olikin totta, pattereja (retuuttia) ja rintasuojia oli kaivettu ja varustettu joka vuoren nyppylällä ja vielä oikein mestarin tavalla tehty ja kaunistettu.
Bulgarit kertoivat että eräät insinörit olivat niitä teettäneet, puoli vuotta ennen sotaa, talonpojilla (Bulgareilla). Ilman vähintäkään palkkaa oli näiden raukkojen täytynyt raataa (tehdä työtä) ja jos eivät tahtoneet olla oikein ahkeria, niin olivat insinörien kovista ruoskista (piiskoista) lähteneet lyönnit olleet heille hyvänä muistuttajana ahkeruuteen. — Me marssimme vielä länttä kohden eteenpäin Orhaniesta muutamia virstoja, siksi että ehtoopäivällä saavuimme Vratschesch nimiseen kylään. Kylä oli korkeiden vuoriharjanteiden ristimyksessä ja virta juoksi sen keskitse.
Tämä oli ollut Turkkilaisilla oikein pääpesänä Sofian ja Plevnan välillä sekä muonan ja muun tavaran kokouspaikkana, koska me täältä löysimme kaikellaista tavaraa yltäkyllin: satoja säkkiä jauhoja ja ryyniä, keksileipiä, papuja, voita useampia tynnyriä, suuria sikalaumoja (ne eivät sentään kuuluneet Turkkilaisille, sillä he eivät syö sianlihaa, ne olivat kyläläisten omia, jotka olivat Bulgareja), paljon apteekkitavaroita, rohtoja (troppia), sotilas- ja lasarettivaatteita, monta tynnyriä viiniä y.m.
Nämät kaikki olivat aiotut Plevnaan vietäväksi, vaan nyt se oli jo myöhäistä.