Kun kaikki oli saatu tarpeelliseen kuntoon, niin ne, jotka olivat etulinjassa tapelleet ja siltaa sammuttanet, saivat luvan mennä kylään yöksi. Kas siitäkös mielemme iloiseksi tuli, sillä me myöskin olimme etulinja-miehiä.
Nyt asetuimme majoihin, plutona taloon. Siinä talossa, johon minä menin 1:sen plutonan kanssa, ottivat asukkaat meitä vastaan erittäin tunteellisesti. — Tytöt ja vaimot, tervehtiessään meitä, tahtoivat suudella likaisia, ahvettuneita käsiämme, mutta kuka hullu sellaista olisi sallinut.
Vähän aikaa oltuamme talossa tuli sinne eräs toisen joukon sotamies ja aikoi heti ottaa eräästä sivuhuoneesta majatalomme ainoan lampaan, jonka baschibozuk'itkin olivat jättäneet. Kun isäntä meni lammastaan puolustamaan, kysyi soturi häneltä vaan noin sopivasti: "tahdotkos nahan takaisin, niin saat itse tappaa ja nylkeä sen, mutta lihat minä tarvitsen". Me toiset kielsimme soturia tekemästä noin sydämettömästi, sanoen: "äläs kajoo siihen, tää on meidän majatalomme, sulla ei ole mitään täällä tekemistä". Samalla neuvoimme häntä olemaan lihatta, niinkuin itsekin olimme; silloin soturi jätti aikomuksensa ja meni tiehensä. Tämä tapaus lisäsi talonväen luottamusta meihin ja sehän olikin luonnollista.
Tammikuun 3 päivän lepäsimme mainitussa talossa ehtoosen k:lo 8 asti, jolloin saimme kiireen käskyn valmistautua poislähtöön.
Oli jo vallan pilkko pimeä, kun lähdimme marssimaan isosta valtamaantiestä oikealle kädelle; oli nimittäin tarkoitus kiertää vihollisen asemia, jotka lepäilivät Sofiassa. Yön hiljaisuudessa marssimme lumista raivaamatonta, tietöntä kenttää; hikikarpalot tippuivat otsiltamme, vaikka oli kylmä ilma, kunnes k:lo 3 Tammikuun 4 päivän aamulla saavuimme erääsen kylään noin kahden penikulman paikoille Sofiasta. Täällä saimme huoata kuusi tuntia, siksi kunnes kaikki joukot kerkeäisivät tekemään saarrosliikkeensä kaupungin ympärille, kun nimittäin oli aivottu kaupunki väkirynnäköllä valloitettavaksi. Erään talon pihalla oli asentopaikkamme, siihen teimme nuotiotulen ja kannoimme heiniä allemme; sitte istuskelimme niitten päällä nojallamme nuotion ääressä, kun yhtäkkiä kuulimme lähellä olevasta pienestä kanakoppelista erään kukon raikkaalla, heleällä äänellä vetävän aamuvirttänsä. No, eipäs tähän sen enempää tarvittu; pari toveria pujahti heti kanakoppiin eräästä sen seinässä olevasta pienestä aukosta. Sieltä löytyi sitte kolme kaunista kukkoa ja viisi kanaa; saalis jaettiin paikalla ja paistoimme murkinaksemme aika hyvän kukkopaistin, ajatellen: olisihan ne muut sieltä kuitenkin ottaneet, niin yhtä hyväthän ne olivat meidänkin suuruspaloiksi.
Turkkilaiset, nähtyänsä että Gurko aikoi ahdistaa Sofiaa luoteestakin päin, missä se oli suojatoin, vetäytyivät sieltä pois ja riensivät idemmäksi. Turkkilaiset, paetessaan kaupungista, veivät parhaat tavarat mukanaan; jotensakin kiiru lähtö taisi sentään Turkin pojilla olla, koska jättivät 30:neen tuhanteen mieheen sairaita ja haavoitettuja sinne tänne ympäri kaupunkia, jotka suurimmassa kurjuudessa ryömivät pitkin katuja, siksi kunnes meikäläiset korjasivat heitä parempaan korjuun ja hoitivat sekä antoivat lääkkeitä ja lohdutusta.
Turkin säännöllisen sotaväen lähdettyä kaupungista alkoivat Turkkilaiset ja Bulgarialaiset ryöstellä toisiansa. Tässä sekasorrossa lähettivät kaupungin jälellä olevat porvarit pyytämään apua kenraali Gurkolta, joka seisoi väkinensä kaupungin ulkopuolella. Hän antoikin heti käskyn heille marssia kaupunkiin.
Mekin lähdimme ennen mainitusta kylästä kl. 9 e.pp.; vähän aikaa marssittuamme pysähdyimme erääsen kylään, vähäksi aikaa "pieni privalli", josta taas vähän ajan kuluttua jatkoimme matkaamme eteenpäin, kunnes ehtoopäivällä saavuimme kaupungin edustalle, jossa jäimme lumihangessa ja pakkasessa seisoa väsyneinä ja nälkäisinä pari tuntia.
Oli jo varsin pimeä, ennenkuin saimme käskyn marssia kaupunkiin; vaan iloisesti ja uljaasti se kuitenkin kävi: — soittokunnat soittivat, rummut pärisivät ja laulajat lauloivat (meidän pojat Suomea); hyvin mukavilta soitot ja laulut sentään kaikuivat marssiessamme kaupungin pilkkopimeitä katuja.
Ryövärit, varkaat ja muut roistot piileilivät pitkin kaupungin nurkkia ja katuja, saaliinhimoisina koettaen rientää, toimittaa ammattiansa tavallista ahkerammin, ennenkuin meikäläisten joukot kerkeäisivät oikein sijoittumaan sekä saamaan järjestyksen palajamaan. Tänlaiset veijarit näyttivät ja houkuttelivat vielä sotureitakin sanoen: "ottakaa vaan tuosta ja tuosta, eivät nämät ole kenenkään", saadaksensa siten itse ottaa parhaimmat.