Sinne se Simo sitte meni, sinne heinänurmelle kerran. Vähän kädellään heiniä kopastuansa käski hän ensimmäiseksi käännettyjä karheita panemaan jo latoon. Jo jätti hänkin nutun pois päältään ja alkoi käydä mättämään yhden päiväläisen kanssa heiniä latoon, kun toiset silläaikaa olisivat koonneet. Mutta samassa ajaa pölyytti maantietä myöten kauppias Huima ladon kohdalle, ja kun hän huomasi Simon heinähanko kourassa, pysäytti hän hevosensa ja huusi: "johan nyt on ilmonen kumma, kun isännän pitää olla itsensä heinää mättämässä, eikö nyt enään muita työmiehiä ole talossa?"
— "Enhän minä tässä mättänytkään" … kiirehti Simo sanomaan ja astui aidan viereen Huiman luokse … "tulin vaan muuten katsomaan heinäväkeä… Mistäs sinä tulet?"
— "Pietariahan tuota piti taas käydä katsomassa. — Sinuahan ei ole näkynyt koko Pietarissa enään moneen aikaan. Johan sinä olet kovin siihen suuttunut."
— "Jo suutuinkin tässä keväällä 'maaslitsan' aikana koko Pietariin, enkä tiedä jos leppynen enään koskaan, kun varastivat minulta kaksi hevosta ja vähän rahojakin. Sitte viskaalin pakanat veivät vielä 'tshaijuja' noin tuhannen ruplan arvosta. En ole nyt käynyt sen koommin koko kylässä… Mitä tavaraa sinä veit?"
— "Oli vähän muuriaisen munia."
— "Mitä ne vielä maksavat?"
— "No virk'elä mitään, niillä lähtee nyt sen verran, minkä vaan älyää ottaa…" sanoi Huima, vaan hyvin hiljaan, ett'ei heinäväki olisi kuullut.
— "Vai on ne nyt niin hinnassaan," … sanoi Simo, hänkin melkein kuiskuttamalla.
— "On niillä hintaa! Nyt minä lähden taas ostamaan… Etkö sinä tiedä, mistä sais varman miehen ostamaan tuolta etempää Suomesta?"
— "Enpäs tiedä… Kyllä sitä tähän aikaan on vaikea semmoista miestä saada."