Keskustelu alkoi taas uudelleen. Isäntä sanoi Matille … paidan hihalla suutaan pyyhkäistyään: "kyllä nyt on oikein sorja ilma. Ihan lämpymiä ja hyvänhajuisia aaltoja yht'suoraa löyhähtelee vasten silmiä. Kyllä se Jumala muistaa aina meitä, vaikka emme sitä ansaitsisikaan. Ajallansa se tulee aina kesä, niinkuin talvikin. Paljon Hän on meidän haltuumme uskonut kaikenlaista tavaratakin. Muistaneeko vaan monikaan häntä siitä kiittää?"
— "Vieläkös mitä" … sanoi Matti … "sitähän se kuka oikein joutaa ajattelemaan; kunhan sitä vaan mennä reijataan eteenpäin. Ei sitä moni taida muistaa noita hevosraukkojakaan Jumalan luomiksi eläimiksi. — Tässä keskiviikkoaamuna, kun minä tulin myllystä, niin tuli tuossa Polvelan rinteessä vastaan minulle 'saksa' Mikkeli, Se oli tulossa Pietarista ja oli kärrillä suuri kuorma Venäjän sianlihaa … kokonaisia sikoja. Hevosella ei ollut setolkkaa ensinkään, länget olivat ilman toplinkia ja hakanneet sentähden hevosen olkapäät kaikki mäsäksi. Hevonen ei mitenkään tahtonut saattaa vetää kuormaa Polvelan rinteestä ylös; mutta hän se vaan humalapäissään kirosi ja melusi ja hakkasi piiskallaan, eitä hevosraukka oli siihen nääntymäisillään".
— "Olisit mennyt ja antanut piiskalla itseään korville .. mokomaa hevosen kurittajaa".
— "Jo ajattelin itsekin sitä … kovin pisteli vihaksi hänen pelinsä.
En kumminkaan muuta tehnyt kuin sanoin vaan hänelle: 'kuinka kauvan
vaan Jumala kärsinee sinun tämmöistä peliäsi luontokappalten kanssa.' —
Mutta mitäs sille humalikkaalle lähtee laatimisesta".
Sillä aikaa kun isäntä ja Matti keskustelivat pihalla, oli emäntä tuvassa laittanut illallisen pöydälle, jonka ympärille talonväki kokoontui. Helka kävi käskemässä isäänsä ja Mattia yht'aikaa toisten kanssa illalliselle ja toi tullessansa aidasta puulautasella kolme isoa "seltiä", jotka hän ensin huuhteli kylmällä vedellä, leikkeli Matin pärepuukolla pienemmiksi ja vei sitte pöydälle.
— "Kun te läksitte taanoin" … alkoi emäntä puhella … "pois lounailta, niin tuli tähän 'saksa' Mikkelin Riitta paipattelemaan pahojaan"…
— "No mitä paipattelemista hänellä oli, vai jo kahvit ovat vähenemään päin?" … kysyi isäntä.
— "Voi veikkonen! … ei se ollut kahvin asiakaan … et tiedäkkään mitä paipattamista hänellä on … kun viskaalit ovat ottaneet Mikkeliltä Pietarista tullessaan hevosen ja kuorman pois kaikkine kampsuineen".
— "No minkätähden?"
— "No, sanoppas nyt muuta!"