Seuratkaamme seurueen komentajaa Simoa. Tappelussa hän oli menettänyt jo lakkinsa silloin, kun hän joutui kuormansa päältä maahan. Sitte olivat viskaalit tappelussa hakanneet hänen päänsä sapeleillaan kaikki haavoja täyteen. Käsivarsissa ja olkapäissä oli hänellä monta haavaa, mutta pahimmat kumminkin olivat pään haavat. Niistä ensin juoksi sanomattomasti verta, ennenkuin pakkanen ne jäädytti paksuun verijäähän, Siten oli hänen päänsä muuttunut suureksi verimöhkäleeksi; hiuksia ei tuntunut ollenkaan. Tämmöisessä tilassa olisi voimiltaan ja ruumiinrakennukseltaan heikompi mies jo ammoin sortunut, vaan Simo vielä juoksi kovasti korvessa, vaikka hänellä ei enää ollut selvillä, mihin hän juoksi ja mitä varten. Kauvan hän vielä juoksi väsymättä. Viimein tuli hänen eteensä pieni aukeama, ahon tapainen. Siinä hän huomasi torpan, jonka pienestä yksiruutuisesta ikkunasta pilkoitsi tuli. Tulta kohden hän suuntasi juoksunsa ja pian olikin torpan tuvan edessä.
Torpan väki oli juuri noussut makaamasta, isäntä halkoi pärehalkoja "pirkaleiksi" pankon nenässä lattialla. Emäntä seisoi lieden ääressä kohennellen tulta pienen "kiperänokkasensa" alla. Kolme lasta, jotka eivät olleet aamutorkkuja, istuivat paitasäkissä isänsä "pirkaleiden" vieressä odottamassa milloin se hyvä isä joutuisi niiden selästä heille silkkiä kiskomaan. Vanha harmaahapsinen äijä istui perämaalla sänkynsä laidalla, kököttäen nuuskasarveansa peukalonsa selälle.
Ei vielä kukaan torpan väestä ollut käynyt ulkona tällä aamupuhteella.
Tukeva ramppi oli vielä viritöksissään yöllistä tietään.
Simo nykäsi ulkoapäin ovea, mutta se ei liikahtanut. "Laskekaa hyvät ihmiset lämmittelemään" … sanoi Simo hiljaisella rukoilevalla äänellä ja kopisti hieman ovea.
— "Kuka sinä olet" … kysyi emäntä.
— "Voi! … voi! voi! voi! Laskekaa, vellukat, sisään. Viskaalit minun tappavat … voi! voi, voi!" … vaikeroi Simo.
— "Laske tupaan, olkoon hän kuka tahansa" .. käski isäntä.
Silloin emäntä aukasikin oven.
— "Voi! … voi! voi! voi! Viskaalit tappavat" … voivotteli Simo ja tulla hoiperteli tupaan.
— "Hui!! uh! … nyt syöp' … voi! voi!" kirkuivat lapset ja vilistivät kilpaa uuninpäälle, kun näkivät Simon hirmuisen muodon. Vähän hämmästyivät aikaihmisetkin, kun semmoinen verimöhkäle pölähti tupaan.