Samassa korahtivat re'en jalakset, kun mies ajoi salvaimen sivutse pihaan.
— "Nyt tuli isä" … huusivat yht'aikaa lapset, kun kuulivat hevosmiehen ajavan pihaan ja hyppäsivät ikkunasta katsomaan.
— "Ei olekaan isä … ei tuo ole meidän hevonenkaan … kuka hän lienee" … tuumasivat lapset.
Mies tuli tupaan ja kysyi: "Onko miehiä kotona, että tulisivat avuksi nostamaan isäntää tupaan, hän on minun re'essäni hyvin sairaana."
— "Voi Herra Jumala! enkös minä jo aavistanut" … huusi Helka itkussa suin ja meni kiireesti pihalle. Lapset seurasivat mukana ja kun he näkivät äitinsä itkevän re'en vieressä, niin hekin yhtyivät samaan virteen. — Renki ja piika tulivat Helalle ja torpan miehelle avuksi ja yhdessä he sitte kantoivat Simon omaan sänkyynsä.
Pitkästä matkustuksesta kylmässä ilmassa oli sairas taas tullut paljon huonommaksi, ett'ei jaksanut puhuakaan mitään. Torpan isäntä kertoi Helalle kaikki, miten Simolle oli käynyt. Helka vaan itkeä nyyhkytti koko kertomuksen ajan ja välistä aina moitti tullimiehiä, kun eivät anna ihmisten rauhassa kulkea omilla asioillaan.
Pikku Simo vaan aina tarikehti äitin hameessa kiinni ja tiedusteli mihin se isän kontti vietiin, missä se suuri vehnäleipä on, ja entäs ne kengät, mihinkäs ne ovat joutuneet? — Äiti lohdutteli murretulla mielellä lastansa, että "toisenkerran kun isä tulee Pietarista, niin sitte hän tuopi lapselleen kengät, oikein 'risintkoiden' kanssa. Sitte hän tuopi vehnäistä, 'litenslöitä' ['Litenslöitä' sana johtuu venäläisestä sanasta. Tarkoittaa makeisia, konvehtia.] ja kaikkea meille … ja sitte kun me syömme vehnästä niin… Nyt hänellä ei ollut aikaa ostaa." — Helka antoi torpan isännälle vähän särvinainetta palkaksi Simon hoitamisesta. Talossa syötyänsä ja juotuansa läksi mies ajamaan kotiansa kohti.
XII.
Simon tauti yhä kiihtyi kiihtymistään, jokainen luuli hänen päivänsä olevan luetut, vaan Jumala oli päättänyt toisin. Pääsiäisen jälkeen alkoi hän parata vähä kerrassaan ja juhannuksen aikana saattoi hän jo jättää vuoteen. Entiseen hyvään terveyteensä hän ei kumminkaan enää päässyt koskaan.
Kohta sen tappelun jälkeen, joka oli tullimiesten, Simon ja hänen palkkalaistensa välillä, seurasi oikeuden tutkinto, jossa koetettiin saada selville, ketkä olivat syyllisiä ja siis rangaistuksen ansanneita. Moni tappelijoista tuomittiinkin vankeuteen; kuka pitemmäksi kuka lyhemmäksi aikaa. Toiset taas pääsivät sakoilla. Simo, joka oli tappelun johtaja, olisi tietysti ansainnut suurimman rangaistuksen, mutta kun hän oli niin heikko sairas, niin lievennettiin hänen rangaistuksensa korkeimpaan sakkoon.