Vanhan kirkon pihalta kuuluivat puoliyön lyönnit.
— On aika mennä nukkumaan, sanoi Sofja nousten, muuten voi Djudja vielä yllättää…
Molemmat siirtyivät hiljaa pihalle.
— Minä läksin pois enkä kuullut, mitä se kertoi Mashenkasta, sanoi
Varvara laittaessaan makuusijaa ikkunan eteen.
— Vankilaan sanoi kuolleen. Miehensä oli myrkyttänyt.
Varvara paneutui levolle Sofjan viereen, ajatteli ja virkkoi hiljaa:
— Kyllä minä tappaisin Aljoshkan, enkä sitä paljoa surkuttelisikaan.
— Älä Herran tähden höpise sellaisia.
Kun Sofja oli nukahtamaisillaan, Varvara puristautui häneen kiinni ja kuiskasi korvaan:
— Surmataanpas Djudja ja Aljoshka!