Kaupunginpää (maiskuttaen huulillaan ja korvallistaan vetelästi kaahnuttaen): — Tässä tapauksessa, hyvät herrat, eikö sopisi kuulla palomestari Semjon Wawilitshin mielipidettä, joka on asiaan perehtynyt? Selittäköön ensin, saammepahan sitte nähdä!
Palomestari: — Minä ymmärrän asian näin… (niistää nenäänsä). Kymmenen tuhatta, jotka ovat määrätyt palokuntaa varten, on ehkä suurikin summa, mutta… (raapii kaljua päätään) se on vain näennäistä. Tietysti näillä rahoilla saa vaikka kokonaisen palokunnan, mutta se on taas sitä maata. Nähkääs… Palotorni, jos kategoorisesti ajatellaan, ei kelpaa, se on pieni… Talot ovat korkeita (nostaa kätensä ylös), ne sullovat palotornin väliinsä ja siten ei näkisi tulipaloa, hyvä jos edes taivastakaan! Minä torun palokuntalaisia, mutta heidänkö se on syy, jollei näe. Sitte hevosten suhteessa ja tynnörien näkökannalta… (aukoo liiviään ja jatkaa puhettaan samaan nuottiin).
Valtuusmiehet (yksimielisesti): — Kustannusarvion yli lisättävä vielä kolme tuhatta!
Kaupunginpää tekee hetken pysähdyksen, kunnes eräs reportteri on saatettu istuntosalista pois.
Palomestari: — Se hyvä… Nyt kai te harkitsette, että palotorni korotettaisiin kaksi kyynärää. Hyvä… mutta jos katsastetaan siltä kannalta ja siinä ajatuksessa, että tässä ovat kysymyksessä niin sanoakseni yhteiskunnalliset kysymykset, niin täytyy minun huomauttaa, herrat valtuusmiehet, että jos urakoitsija ottaa sen rakentaakseen, niin täytyy minun teille esiintuoda, että se tulee kaupungille kahta kalliimmaksi, koska urakoitsija noudattaisi omaa kysymystään eikä yhteiskunnallista. — Jos rakennetaan tarkasti, kiirehtimättä, niin… jos esimerkiksi tiilejä pannaan 15 ruplaa tuhat… (katsoo lakeen)… hyviä hirsiä… jos sitte… (laskee).
Valtuusmiehet (48 äänen enemmistöllä 3 vastaan):— Palotornin rakentaminen on annettava Semjon Wawilitshille, jota tarkoitusta varten hänelle ensi käteen määrätään viisisataa kaksikymmentä kolme ruplaa ja neljäkymmentä neljä kopekkaa!
Palomestarin rouva (istuu parvella yleisön joukossa ja suhkaa naapurilleen): — En tiedä, miksi minun Semjani ottaa päälleen moisia puuhia! Hänenkö terveytensä sietäisi semmoisia hommia! Hyötyy jonkun hituisen, kolme neljä sataa ja terveyttään menettää tuhannen edestä. Ihan se pilaa itsensä hyvyydellään, hölmö…
Palomestari: — Hyyä… Nyt te luultavasti henkilökunnasta… Minä tietysti, hyvällä syyllä sanoen, asiaan kuuluvana henkilönä (hämillään) voin vain huomauttaa, että minusta… on samantekevä… Olen vanha mies, joka voin, jos en tänään, niin huomenna nukahtaa. — On se Herra antanut hyvyyttään, mitäs siitä enemmästä… Mutta minua ihmetyttää… ja loukkaa… (viittilöi loukkautuneena kädellään). Saa palvella ja palvella palkan edestä rehellisesti, nuhteettomasti… ei yön, ei päivän lepoa… eikä tiedä, miksi palvelee! Mikä on intressi? En minä omaa kohtaani aprikoi, se on samantekevä… Joku muu ei tämmöisellä nälkäkurssilla rupeaisikaan. Juopporenttu kyllä käy moiseen virkaan, vaan toimelias mies sylkäsee koko roskalle… Mikä intressi? (Puhuu kauan silmät maahan luotuina).
Valtuusmiehet: — Semjon Wawilitshille myönnetään 200 ruplaa palkkioksi pitkästä palvelusajasta!
Palomestarin rouva (supattaa naapurilleen): — Oli hyvä, että pyysi. — Ukon nöpykkäni… Viikolla tässä pistäydyttiin papille ja menetettiin nakissa kokonainen sata, koko sääli! (Haukottelee). On jo aika lähteä kotiin.