— Minä tunnen ne kaivokset. Shashkowski on minun setäni. Mutta… miksi te sinne menette? — kysyi Ilowaiskaja ihmetellen Liharewiin katsoen.
— Työnjohtajaksi, kaivostöitä johtamaan.
— Käsittämätöntä! — sanoi Ilowaiskaja. — Te menette kivihiilikaivoksille. Mutta siellä on autioita aroja, puute ihmisistä ja semmoinen ikävä, ettette viihdy päivääkään. Hiili on mitä kurjinta, sitä ei osta kukaan ja setäni on petkuttaja, itsevaltias tyranni. Ette saa palkkaannekaan!
— Sama se, virkkoi Liharew välinpitämättömästi, — hyvä, kun pääsee edes kaivoksille.
Ilowaiskaja kohautti olkapäitään ja alkoi kävellä kiihkeästi edestakaisin.
— Käsittämätöntä, käsittämätöntä! — puheli hän vilkutellen sormiaan kasvojensa edessä. — Mahdotonta ja… ja järjetöntä! Ajatelkaahan, että se on… se on pahempi maanpakoa, se on elävänä hautaamista. Ah, hyvä Jumala, — sanoi hän tulisesti ja astui Liharewin eteen. Hänen ylähuulensa värisi ja terävät kasvonsa kalpenivat. — Ajatelkaa tosiaankin autiota aroa ja yksinäisyyttä. Siellä ei ole, kenen kanssa sanan vaihtaisi ja teitä… viehättävät naiset. Hiilikaivos ja naiset!
Ilowaiskaja häpesi samassa tulisuuttaan, kääntyi selin Liharewiin ja meni ikkunan ääreen.
— Ei, ei te ette saa mennä sinne! — sanoi hän ikkunaruutua sormellaan nopeasti viiltäen.
Hän tunsi ei ainoastaan sydämessään, vaan selässäänkin, että hänen takanaan seisoo äärettömän onneton, mennyt, hylätty mies, vaan tämä, aivan kuin tunnustamatta onnettomuuttaan ja aivan kuin yöllä ei olisi itkenytkään hän, katseli häneen pehmeästi hymyillen. Itkisi edes vielä nytkin! Ilowaiskaja asteli mielenliikutuksen vallassa muutaman kerran huoneen yli, sitte pysähtyi nurkkaan ja mietti. Liharew puhui jotain, mutta hän ei kuunnellut häntä. Käännyttyään selin Liharewiin hän otti kukkarostaan 25 ruplan setelin, käänteli sitä kauan sormissaan, vaan vilkaistuaan Liharewiin punastui ja pisti setelin taskuunsa.
Oven takaa kuului kyytimiehen ääni. Ilowaiskaja rupesi pukeutumaan ääneti, tuikein, ajattelevin kasvoin. Liharew auttoi häntä iloisesti rupatellen, mutta joka sana laskeutui raskaana taakkana Ilowaiskajan sydämelle. Ei ole ilo kuulla, kun onneton tai kuoleva koettaa kujeilla.