NAIMA. Suokaa anteeksi, herra Lomonen, me taisimme kiivastua… Nyt minä ymmärrän; Härkähaka on todellakin teidän.
LOMONEN. Sydämeni jyskyttää niin tavattomasti… Niin, Härkähaka on minun… Kummassakin silmälautasessa räpyttää niin hermostuttavasti…
NAIMA. Niin, teidän se on, teidän… Istukaa!… (Istuvat). Me olimme väärässä…
LOMONEN. Minä periaatteen kannalta… Eihän se maa niin kallis ole, vaan periaate on kallis…
NAIMA. Niin juuri, periaate… Mutta puhutaan nyt jostaan muusta.
LOMONEN. Etenkin, koska minulla on todistukset siihen. Kun nimittäin minun tätini iso-äiti antoi sen teidän isänne iso-isän talonpojille…
NAIMA. Riittää, riittää jo siitä… (Erikseen). En tiedä, mistä oikein alkaisi… (Hänelle). Aiotteko piakkoin mennä metsästämään?
LOMONEN. Teirejä ampumaan aion mennä heti kun vaan saan viljat korjuun, kunnioitettu neiti Naima. Mutta oletteko kuullut! Ajatelkaas mikä onnettomuus minulle on tapahtunut! Minun koirani "Hessu", jonka suvaitsette tietää, on alkanut ontua.
NAIMA. Mikä vahinko! Mutta mistä se on tullut?
LOMONEN. En tiedä… Mahdollisesti se on nyrjähtänyt tai toiset koirat purreet… (huokaa). Minun paras koirani, puhumattakaan rahasta! Minä maksoin Rauhalalle siitä kolmesataa markkaa.