"Niin, niin…" vahvistivat humalaiset upseerit. "Me annamme paljon rahaa… Tietysti tulet…"
"Minne te matkustatte?" kysyi Ilka. "Bosniaan, luultavasti… Emme itsekään tiedä varmasti."
"Ei käy laatuun!" esteli Zwiebusch hymyillen.
Mutta upseerit eivät kuunnelleet Zwiebuschin vastaväitteitä. He veivät hymyilevän Ilkan syrjään ja alkoivat kehoitella ja suostutella häntä… Eräs nipisti häntä leuasta.
Zwiebusch, varmana siitä, ettei Ilka suostu, seisoi loitompana ja hymyili. Ilka ei suostu! Hän oli aina vastannut kieltävästi sentapaisiin esityksiin. Hän oli siveellinen tyttö. Mutta vanhuksen hämmästys ja säikähdys ei ollut vähäinen, kun Ilka äänekkäästi nauraen nousi ensimäisen luokan vaunuun; hän meni sisään ja nyökytti ikkunasta päätään isälleen… Vanhus juoksi vaunun luo.
"Minä lähden, isä", sanoi Ilka. "Nouse vaunuun…"
"Oletko mieletön?" huudahti Zwiebusch kalveten, uskaltamatta astua hienoon vaunuun.
"Tule sisään!" kehoittivat upseerit.
Ukko nousi kumarrellen ja hämmentyneenä vaunuun ja alkoi selitellä Ilkalle, ettei tämän sopinut lähteä. Mutta tyttö oli itsepintainen eikä myöntynyt.
"Tahdon saada miljoonan!" kuiskasi hän isälleen. "Ellen saa miljoonaa, niin kuolen."