"Minä… Ettekö sitä tietäisi?… Minä rakastan teitä", sanoi kreivitär,
ja hänen ylpeille, ankarille kasvoilleen kohosi puna. "Rakastan teitä,
Arthur… Ellei olisi tätä rakkautta, olisin jo kaukana
'Pronssipeurasta'."
Kreivitär kohotti katseensa Arthurin kasvoihin. Nuo ivalliset, päihtyneet kasvot sanoivat hänelle totuuden. Äänettömyys vain vahvisti sitä. Arthur ei rakastanut häntä.
"Minkä tähden olette käynyt täällä?" kysyi kreivitär hiljaa, väännellen sormiaan. "Miksi ette mennyt luotani jo silloin, kun nämä kohtaamiset alkoivat?"
"Teillä oli ikävä", vastasi Arthur. "Olen yhä vielä sama naisten ritari kuin ennen ja teen kaikki, mitä suloiset naiset haluavat. Ha-ha!"
"Pahoittelen, etten voi vastata rakkauteen rakkaudella. Rakastan toista…"
Hän pisti nauraen kätensä povitaskuunsa, veti sieltä Ilkan valokuvan ja työnsi sen aivan Thérèsen silmien eteen.
"Siinä on lemmittyni. Tunnetteko?"
"Sen ukon tytär? Mutta miksi hän on tuollaisessa puvussa?"
"Hänen pukunsa on sangen säädyllinen… Ihastuttavat kasvot!"
Arthur vaikeni. Vaikutus ei ollut sellainen, kuin hän oli odottanut. Kreivitär ei kalvennut eikä punastunut nähdessään kuvan. Hän vain huokasi, ja — omituista! — hänen silmissään kuvastui suopeutta, kun hän näki nuo kauniit, melkein lapselliset piirteet.