"Unohdin sanoa sinulle että laskisit taalareissa… Mutta vähät siitä…
Hyviä ovat nämäkin! Mistä olet ne siepannut?"
Ilka istui hänen viereensä ja kertoi hänelle kaikki, mitä oli tapahtunut sen jälkeen, kuin he olivat eronneet.
"Ja mitä teit ukolle?" kysyi Arthur.
"Juotin hänelle morfiinia ja pakenin samana yönä taakseni katsomatta."
"Rehellisesti!" sanoi Arthur. "Ha-ha-ha! Joskus muulloin olisin piessyt sinut pahanpäiväiseksi, mutta nyt sinusta tulkoon paroonitar von Saynitz! Tuossa on käteni! Huomenna menemme pormestarin luo."
Seuraavana päivänä von Saynitz ja Ilka olivat pormestarin luona. Ilkasta tuli paroonitar von Saynitz kesäkuun 2 päivänä puoli kymmenen aamulla.
Kello kaksi samana päivänä parooni von Saynitz menetti parooninarvonsa; valamiehet julistivat hänet syylliseksi testamentin väärentämiseen. Pelzerit olivat saavuttaneet tarkoituksensa.
Oikeudessa Ilka näki kreivitär Goldaugenin.
Kreivitär istui nojatuolissa yleisön osaston perällä eikä koko aikana irroittanut katsettaan syytetystä. Mustasta hatusta riippui tumma harso. Hän tahtoi nähtävästi pysyä tuntemattomana. Vasta kun hän kuultuaan virallisen syyttäjän puheen virkahti ääneen: "kuinka typerää!" tunsi Ilka hänet hänen sointuvasta äänestään.
"Mikä oikeus hänellä on katsella miestäni?" ajatteli Ilka kalveten vihasta ja samalla riemuiten voitostaan.