"Hm."
Nyt alkoi tuvan varsinaisia asujamia saapua. Hekin olivat olleet kylässä, näkemässä ja kuulemassa, mitä siellä oli tapahtunut. Ja heillä oli yhtä ja toista vielä lisäämistä tuohon Liisan juttuun.
Mutta Severin vaatei Ivaria pois yölevolle. Ja tämä, joka muuten ehkä vielä olisi oikoillut, oli nyt hyvinkin nopea lähtemään pois tuvasta, ikään kuin ei hän olisi tahtonut kuulla, mitä väki Liisasta puhui.
Kun Mari ja emäntä olivat saaneet kuulla, että Ivar oli löytyvissä, menivät he levolle. Ja jälkimmäinen nukkui pian. Sillä ei mikään häirinnyt hänen mieltänsä. Kaikki, mitä oli ollut toimitettavaa, oli toimitettu. Ja huomiset surut saisivat jäädä huomiseksi.
Ei niin Mari. Hänen mieltänsä oli monet seikat olleet häiritsemässä. Päivän vaihtelevat kuvat tulivat uudestansa hänen eteensä. Ja hänen ajatuksensa seisahtuivat siihen, mitä he viimeksi olivat puhuneet Severin kanssa rannalla. Se ei ollut sitä laatua, että se tuottaisi rauhaa sydämeen ja levollisuutta mieleen.
Severin oli puhunut hänelle sanoja, jotka olisivat saattaneet hänessä herättää suurinta riemua. Sillä mikä tyttö ei mielellään kuule uljaan nuorukaisen puhuvan hänelle rakkaudesta. Ja minkä tytön sydän ei itse syttyisi rakkauteen semmoista nuorukaista kohtaan.
Mutta Marista olisi ollut parempi, ettei Severin olisi ensinkään puhunut siitä asiasta. Sillä mitä se nyt autti. Heistä ei kumminkaan tässä mailmassa saattaisi tulla pariskuntaa, niin yhteen luodut kun he olivatkin luonteensa puolesta.
Ja Severin oli itse sen sanonut. Se sotei niitä tapoja vastaan, jotka etseivät yhtäläisyyttä tavarainkin puolesta.
Severin isä oli tunnettu kovaluontoiseksi mieheksi. Hän ei milloinkaan sallisi siitä puhuttavankaan, saati siihen suostuisi.
Liiallista uhkamielisyyttä ja itseensä luottamista oli siis Marin mielestä, kun Severin oli sitä ruvennut ajattelemaankin.