Mutta juuri kuin käräjiä istuttiin ja asiaa tutkittiin, jossa Liisa oli vastaajana, syntyi itse Ruikan talossa tulipalo.
Tämän jutun kerromme oikeuden protokollista, niinkuin ne olemme lukeneet.
Tutkinto lakkautettiin, koska ilmoitus tuli käräjätaloon, että tämä jälkimmäinen tulipalokin oli ulkoa sytyttämällä alkunsa saanut ja että Liisan äiti luultiin siihen syypääksi.
Ei sekään palo tullut sitä vaarallisemmaksi. Olkilato tallin ja navetan välillä oli sytytetty, niin että tarkoitus kyllä oli saada koko talo poroksi. Ja siitä olisi saattanut tulla enemmän kuin aikomus olikaan. Sillä koko kylä oli yhten ryhmään rakennettu, paitse Siuron talo. Mutta kylän väki saapui pian apuun, lato hajotettiin ja kaikki muut huoneet saatiin säilymään.
Mutta kysymys nousi kohta siitä, kuka oli tulen sytyttänyt. Ja niinkuin sanoimme, epäluulo kohtasi Liisan äiteä. Hän oli nähty lähimmäisissä tölleissä Ruikan yläpuolella. Hänen oli kuultu jo sitä ennen lausuvan uhkauksia Ruikan emäntää kohtaan. Ja uhkaukset olivat juuri sen laatuisia, jotka nähtävästi tarkoittivat paloa. Sillä ne julistivat Ruikan emännälle tulevaa köyhyyttä. Hän oli kenenkään käskemätä ja pyytämätä ollut tölliläisille avullisena perunan varsien leikkuussa ja sitomisessa. Lähimmäisestä perunamaasta oli hänen ollut mukava kenenkään huomaamata aidan ylitse pistää olkitukon Ruikan ladon nurkkaan ja siihen sytyttää tulen, niinkuin jäljestä päin nähtiin tapahtuneen.
Sekin tuli häntä vastaan todistukseksi, että hän oli ollut ensimmäisiä paikalla, kun tulipalo huomattiin, ja että hän teeskeli avuliaisuutta sammuttamisessa, vaikka hänen avuliaisuutensa oli niin ja näin ja hän jo ensimmäisen vesikorvon kannettuansa valitti väsymystä ja hiipi tiehensä.
Tästä kaikesta tuli uusi tutkinto, ja sekä äiti että tytär pantiin kiini.
Ennen käräjän loputtua Onkiveden kylässä otettiin asia oikeuden eteen.
Nimismies, joka virkansa puolesta oli yleinen päällekantaja, hankki tarpeelliset vieraat miehet.
Molemmat tulipalot, sekä puupinojen että ladon palo, tutkittiin yhdessä.