Talossa oli paljon neulottavaakin. Ja Mari oli saanut Severiniltä jouluksi neulomuskoneen. Sitä hän nyt halusta pyöritti, tehden vaatteita itsellensä ja Severinille niistä aivinaisista ja villa kankaista, joita edellisenä suvena oli kudottu.
Sillä siitä ajasta keväällä, kun karja päästetään laitumelle, aina heinä- ja elon-aikaan saakka, on naisväki joutilaana kutomaan kangasta.
Ja sitä työtä tehdäänkin vielä monessa kohden Hämeessä.
Tosin houkuttelevat hyvät pellavan hinnat monenkin myymään varastonsa liian niukalle. Mutta harva ostanee kuitenkaan valmista kangasta tehtaista, vaikka sitä halvallakin saadaan. Useimmat kutonevat yhä vieläkin kangastarpeensa kotona.
Ainoastaan kirkkovaatteisin ostetaan tehtaitten ja ulkomaiden teoksia.
Ja se on ylellisyyttä, jota ei kukaan kadehtine niiltä, joilla ylellisyyteen varoja on.
Mutta yhteinen kansa maalla käy vielä kotokutomissa vaatteissa kirkossakin. Ja toivottava olisi, että he edelleenkin pysyisivät siinä tavassa.
Mari oli leikannut paksusta aivinaispakasta tusinan paitoja
Severinille. Niitä hän nyt alkoi neuloa uudella koneellansa.
Hän tarttui työhön miltei tulisesti. Hänen muotonsa kuvasti — ensi kerran — jotain huolellista, levotonta. Hän ei ollut tytyväinen.
Severin oli lähtenyt ajamaan jäälle, samalla oriilla, jonka seurassa hänen ensikerran tapasimme. Se oli hyvä juoksia, ja hän tahtoi opettaa sitä vielä paremmaksi. Hän oli päättänyt lähteä kaupunkiin kilpa-ajolle. Ja sentähden hän sitä harjoitti joka päivä.