Vastaus kuului, että kreivi oli jo odottanut puoli tuntia.
Hän astui kirjastoon hitain askelin, aivan kuin ajatuksensa olisivat olleet kokonaan muualla, teki pitkän kaarroksen puutarhaan vievää ovea kohti ja tuli sitten istuutumaan nojatuoliin vastapäätä vihollistaan.
— Ennen kaikkea tahdon ilmoittaa teille, alkoi kreivi, — että niiden, jotka kunnioittavat minua asumalla talossani, tulee myös olla kohteliaita. Se ei luullakseni ole liian kallis vuokra, ja tästä päivästä lähtien olette sen maksava, sillä heikkouksiini kuuluu vaatia ennemmin tai myöhemmin velkani takaisin. Ellette tunne rahan arvoa, niin voin antaa teille siinä pienen opetuksen.
Marinan silmät säkenöivät ja hänen huulensa avautuivat.
— Ette vastaa! jyrisi kreivi.
Marina ryntäsi pystyyn. Hän tahtoi käydä vastarintaan, mutta ei voinut. Ehkä liian monet sanat tunkeutuivat hänen kurkkuunsa, ehkä hän pelkäsi raivon hetkellä ilmaisevansa salaisuutensa, joka oli säilytettävä edeltäpäin mietittyyn, kohtalon ja hänen oman tahtonsa määräämään päivään ja hetkeen.
— Ette vastaa, kertasi kreivi. — Te vihaatte minua ja minun taloani, mutta luulisin, ettei teistä olisi kovinkaan mukavaa, jos teitä pyydettäisiin lähtemään täältä heti paikalla. Te ette vastaa!
Marina vaipui äänettömänä istumaan.
— Ette voi otaksua, että olisin tietämätön siitä häväistyksestä, jonka olette aiheuttanut ystävälleni Sillalle, joka teidän vuoksenne lähti täältä; ettekä voine myöskään otaksua, että voisin pysyä asiasta välinpitämättömänä. En tiedä, voiko inhimillinen kieli ilmaista kaikkea sitä, mitä tunnen tekonne johdosta. Hyvä, en tahdo tutkia käytöksenne kovin hämäriä vaikuttimia. Mutta varmaa vain on, ettei teille eikä minulle sovi yhteiselämä ajan pitkään. On olemassa äärettömän typerä sanontatapa: veren siteet. Minä en usko, että teidän veressänne olisi kahta soluakaan samanlaista kuin minun. Joka tapauksessa ei ole välttämätöntä takertua näihin siteihin. Paras on leikata ne poikki. Tänään ette välittänyt olla kotona, kun serkkujeni, Salvadorien, piti saapua. Ilmoitan teille, että serkullani on suuri nimi ja kaunis omaisuus, ja on hän aikeissa ottaa vaimon.
— Ah! sanoi Marina ja hymyili katsellen pientä, valkeaa kättään, joka hypisteli tuolin käsinojaa.