— Eikö siellä ole ketään muita?
— On, siellä on minun äitini. Myöskin neiti Fanny oli siellä hetken, mutta pakeni tiehensä.
— Ja mitä sinä menet hakemaan?
— Tiedänkö minä itsekään sitä? Herra tohtori sanoi jonkin nimen kuin koralli. Ja käski minun hakemaan Battistin Luisaa häntä hoitamaan.
Don Innocenzo otti kirjeen taskustaan ja antoi sen pojalle.
— Vie se, sanoi hän, — herra Sillan huoneeseen, ja menkäämme sitten yhdessä.
Myöskin palatsin toisessa siivessä alkoi nyt hillitty levottomuus. Useammasta kuin yhdestä ovesta välähti valo ja kuului supatusta. Kellojen nyörit värähtelivät ja hypähtelivät kärsimättömästi ja niiden kaikuva, käskevä sointu kuului kauaksi. Portailla don Innocenzo ja Rico tapasivat Momolon, joka laskeutui alas kynttilä kädessä.
— Taidetaan lähteä! sanoi hän.
Toiset eivät vastanneet.
Tultuaan ulos palatsista lähti Rico juoksujalkaa asialleen, ja kirkkoherra kulki hitaasti katsellen suuria, miettiväisiä sypressejä. Portilla hän tapasi Steineggen. — Te täällä? sanoi hän.