— Niin, menkäämme, menkäämme saliin.
— Mutta eikö teidän huoneessanne olisi parempi?
— Ei, ei! Saliin! Päästäkää minut!
Hän sanoi nämä viimeiset sanat niin arvokkaalla ja ylpeällä äänellä, että lääkäri totteli ja suostui seuraamaan häntä. Tälle oli tällä hetkellä ennen kaikkea tärkeätä saada Marina poistumaan kaiteen luota.
Marina kulki hitaasti pitäen oikeaa kättään pukunsa taskussa. Vezza ja kamaripalvelija katsoivat kalpeina hänen ohikulkuaan. Lääkäri seurasi häntä pysähtyen antamaan määräyksiä sairaanhoitajattarelle. Sillävälin Marina saapui ovelle.
Fanny kokki ja puutarhuri olivat vetäytyneet sivulle antaakseen hänen kulkea ohitse. Marina ei huomannut heitä. Salissa ikkunaluukut olivat puoleksi suljetut ja verhot lasketut alas.
Silla seisoi salin kynnyksellä. Hän näki Marinan tulevan ja tunsi itsensä hetkisen epävarmaksi; hän ei tietänyt astuako esiin, vetäytyäkö sivulle vai palata takaisin saliin. Marina otti kaksi nopeata askelta häntä kohden sanoen: — Onnellista matkaa! ja kohotti oikean kätensä. Kuului pistolin laukaus, Silla kaatui maahan. Fanny ryntäsi ulvoen tiehensä, lääkäri hyppäsi saliin, huutaen miehille, että nämä ottaisivat markiisittaren kiinni, ja hyökkäsi kaatuneen luokse. Vezza, kamaripalvelija ja toinen naisista juoksivat huutaen sisään katsomaan, mitä oli tapahtunut.
Puutarhuri ja kokki kiljuivat kiihoittaen toinen toistaan pitämään kiinni Marinasta, joka käyden takaperin savuava pistoli kädessään kulki heidän keskellään, ilman että kukaan uskalsi koskettaa häneen sormellaankaan, meni kuistikon halki ja astui ulos vastapäisestä ovesta lukiten sen jälkeensä.
Puutarhuri ja kamaripalvelija ryntäsivät häpeissään ovelle, jonka he särkivät hartiavoimin. Käytävä oli tyhjä. He pysyivät epävarmoina, odottaen ehkä saavansa kuulan rintaansa.
— Eteenpäin, pelkurit, ulvoi lääkäri rynnäten heidän keskelleen. Hän pysähtyi kuunnellen. Ei mitään ääntä.