Pojat pakenivat.
Lääkäri puhui jollekin, joka oli jäänyt sisälle.
— Ennenkuin tuomari tulee, ei saa laskea ketään tänne! Ovi sulkeutui.
Vezza ja muut kerääntyivät pelästyneinä hänen ympärilleen.
— Oh! vastasi hän. — Enkö jo sanonut teille! Kuula on kulkenut sydämen läpi.
Yksi salin ikkunoista avattiin. Hän juoksi sinne ja hänen perässään äänettöminä kaikki toiset: Vezza, palvelusväki ja molemmat talonpojat. Toinenkin ikkuna avattiin. »Nuoli» oli jo kaukana tyynellä järvellä. Marinan vartalo ja airojen välähtely näkyivät vielä selvästi. Vezza, joka oli likinäkönen, sanoi:
— Mutta sehän on paikallaan.
Ja todellakin, pursi ei näyttänyt etenevän.
— Ei, ei, vastasivat toiset.
Eräs talonpojista, lomalla oleva sotilas, joka oli noussut tuolille paremmin nähdäkseen, sanoi: