"No kyllä se oli kreivi kotka, äiti, se oli varmaan kotka." — "Mutta ole nyt kiltti lapseni, meille tulee vieraita tänä iltana."
"Vieraita, vieraita," koko perheen poikaset vinkuivat, "Kuka tulee?"
"Tulee keijuis-väkeä, pikkusia keijukais-impiä, nuoria herroja pensas-hiiriä, suuri seura yökköjä y.m."
"Yökköjä! Hm kuinka hauskaa, hauskaa! Mutta sanoppas äiti, onko siinä perää, että yököt voivat lentää?"
"Perää siinä on lapseni, hän levittää sen hienon sametti-vaippansa jonka ensi katsannolla luulisi vaan sade vaipaksi ilmaan, liehuttelee sitä molemmin käsin ja lentää aivan kuin pieni lintu."
"Huh, huh! kuinka hauskaa!"
"Sitä paitsi olen unhottanut kertoa, että itse kotikuusemme haltiatar, tuo vanhan vanha Sinipiika, jolla on satulipas kainalossa ja kultakannet lippahassa, on myöskin luvannut tulla tänne; sillä hän sanoi iloitsevansa nuorten seurassa, ikään kuin olisi hän itsekkin nuori neitonen vasta."
"Ai! piippipii!" hiiret kaikki vingahtivat ja niin siinä käytiin pitoja laittamaan.
Olipa siinä jo pöytä valmis: suuri kaarnan palanen pöytänä, jolla oli puolitoista herne-palkoa, parikymmentä jyvää, pieni lihanpalanen, tikkuuntahrattua voita, sirunen juustoa, kuivanutta taikinaa y.m. y.m. kaikkea hyvää, jota metsähiiri suurella vaivalla oli kylästä raastanut, voidaksensa tarjota vierailleen vähän paremman illallisen, kuin joka päivä saadaan; sillä hän piti paljon emännän arvostaan.
Pian tulivatkin vieraat, toinen toisen jälestä, sillä rinnakkain ei ole tapana ovesta kulkea ja kaikki he olivat hyvin kohteliaita, iloisia, sukkelia nuo vieraat, vaikka ilma ulkona oli erinomaisen ikävä. Kun kaikki olivat saapuneet sytytti eräs metsähiiri-neitosista kynttilän palasen, jonka hän jo vuosi sitä ennen joulu-yönä oli "niistänyt" tuolta kartanosta, ja koko seura nyt leikkimään, syömään ja riemuitsemaan. Kaikki olivat erittäin iloisella tuulella; ainoastaan tuo vanha Sinipiika ei ottanut osaa nuorten leikkiin, vaikka hän iloisesti nauraen katseli. — Väsyivät siinä leikkiin ja telmeesen nuoretkin vihdoin ja silloin tuli Sinipiian vuoro johtaa illan iloa. Sillä emähiiri, itse talon taitava emäntä pyysi häntä kertomaan sadun, Kotikuusen sadun, jotta nuoretkin saisivat kuulla, mikä kuusi se oli, jonka alla he asuivat, jonka juurella he olivat lapsuuden leikkiä lyöneet.