"Äiti!" lausui hän vihdoin verkalleen ja pontevasti. "Minä en ymmärrä sinua?"
"Mutta minä ymmärrän sinun."
"Sinä olet riistänyt minulta ihanimman nautinnon, sinä olet ottanut minulta tiedon, että olin auttanut äitiäni voimani mukaan."
"Mutta sinun ei ole onnistunut riistää minulta sitä nautintoa, jota paitsi en tahtoisi olla sinun äitisi; sinä et ole riistänyt minulta tietoa, että olen itse ko'onnut, mitä olen tuhlannut, että olen itse maksanut, mitä olin velkaa; minä olen pelastanut itselleni ihmis-arvon, olen voittanut takaisin luottamuksen itseeni ja Jumalaan."
"Äiti! minä myönnän että olet voittanut." —
"Arvo! minä ymmärrän, mitä sinusta tulee. Sinä olet ansainnut olla poikana ylevälle äidille. — Minä tiedän että olet jo itsenäinen mies."
"Kiitos, kiitos siitä sanasta, äitini."
Äiti avasi sylinsä ja poika oli saanut oikean paikkansa äidin sydämmessä.
* * * * *
Valkea oli jo sammunut; yö oli levittänyt mustan vaippansa yli avaran maan. Ihmiset nukkuivat, luonto lepäsi. Rouva, tuo vanha harmajahapsi, oli myöskin levolla. Hän oli tuntenut niin ihanan voipumuksen raukasevan jäseniään ja levolle oli hän laskeunut. —