Mutta, itsepäinen pikku mailma,
Ihmisrinta, rikoksien loukko!
Kuinka itsekkäisyytesi juuret
Syväll' olentomme perustusten
Lonkeroissa kätkettyinä kasvaa!
Ne on viattoman hurskauden,
Jumalisen nöyrämielen alla,
Laki Moseksen ja Herran käskyn
Ulkonaisen noudatuksen kuori
Sille lainaa kiisto-pukimensa;
Puhdas, niinkuin enkeleitten verho,
Näkyväinen toiminta voi olla,
Kuitenkin voi pimeyden henki,
Rikoksien ikimustass' yössä
Kasvatella sielun ylpeyttä.
Sydän, sydän: sinne katsoo Herra,
Eikä kukaan muu voi sinne nähdä.
Siellä sydämmess' on synnin juuret,
Sydämmess' on asuinsija Herran.
IV.
Ja tulen perästä tuli hieno tuulen hyminä. Koska Elias sen kuuli, peitti hän kasvonsa hameellansa ja meni ja seisoi luolan ovella: ja katso, ääni sanoi hänelle: mitä sinulla tässä on (tekemistä,) Elias?
Kuinka voipi kaksi tunnett' aivan
Vastakkaista olla rinnassamme:
Toinen luoma Jumalan on: taivas,
Toinen: helvetti on oma työmme!
Aivan niinkuin, koska koorilaulun
Vieno, humiseva jälkisoitto
Värähdellen templin kammioissa
Hiljaa vaipuu, sekä kanteleitten
Väräjävä helähdyskin kuolee;
Ilta-laulu vaikenee ja harras,
Pyhä huokaus ja rukouksen
Tuli kaikiss' esineissä liehuu,
Sanatonna, mutta voimallisna —
Niimpä, koska itse armon Herra,
Jumaluuden suuri majesteetti,
Lähenee ja rakkaudellansa
Puhtahalla sielun sulattaapi:
Sielu äänetönnä, ihmetellen,
Sulaa sanattoman rukouksen
Tuless' eikä muuta voi, ei tahdo,
Kuin on tunnustuksen häpeässä
Maassa madella ja, polttavaisen
Katumuksen katkerinta lientä
Nieleskellen, armon paahtehessa
Nöyryytensä syvyytehen uppoo.
Silmä peitettykin huikeneepi,
Kirkkautta katsoessa Herran
Jokainen on henkäyskin silloin
Tunnustus ja kiitoslaulu nöyrä,
Pelkoa ja pyhää rakkautta
Puhuvainen — vaikka vaiti ollen.
Elias (Tuulen vienoinen suhina).
Hiljenen, kuin humu tuulen,
Niinkuin soitto enkelein,
Ääni vieno, jonka kuulen:
Koorilaulu serafein
Värähdellen kautta ilman
Ikihieno helähtää —
Herra läsn' on voimassansa;
Vaiti suu, ja alas pää.
(Astuu luolan suulle ja peittää kasvonsa).
Kunnianpilvi.
Niinkuin pilvi vieno,
Käypi henki hieno:
Luonto vapisee.
Armon nautinnosta,
Hengen suutelosta
Aine hiukenee.