"Tervetuloa, Metsänpoika! Tervetuloa, tervetuloa, Metsänpoika!" huusi seurue huomatessaan vieraan.
Sanan "tervetuloa" huusi ja toisti jokikinen ääni linnassa.
Aika riensi, ja Metsänpojalla oli äärettömän hauska, kun isännät sanoivat hänelle: "Tänä yönä ratsastamme Dubliniin varastamaan nuoren neitosen. Tahdotko seurata meitä, Metsänpoika?"
"Tahdon, tietysti tahdon", vastasi ajattelematon, seikkailuja kaipaava nuorukainen.
Hevosjoukko seisoi portilla. Metsänpoika istui erään hevosen selkään, ja heti kohosi hän ratsuineen ilmaan.
Keijukaisparven ympäröimänä hän lensi yli äitinsä majan ja kauemmaksi pois, yli matalain kukkulain ja korkeiden vuorien, yli syvän järven, yli kaupunkien ja tupain, joissa ihmiset paahtoivat pähkinöitä ja söivät omenia ja pitivät iloista pyhäinmiestenpäivää. Metsänpojasta tuntui melkein siltä, kuin he olisivat lentäneet ympäri koko Irlannin, ennenkuin saapuivat Dubliniin.
"Tämä on Derry", sanoivat kääpiöt heidän lentäessään yli tuomiokirkon torninhuipun, ja sen mitä yksi sanoi, toistivat kaikki muut, kunnes viisikymmentä pientä ääntä huusi: "Derry! Derry! Derry!"
Samalla tavalla ilmoitettiin Metsänpojalle jokaisen heidän ohi kulkemansa kaupungin nimi, ja vihdoin hän kuuli hopeanheleiden äänten huudahtavan: "Dublin! Dublin!"
Keijukaiset eivät kunnioittaneet käynnillään mitään viheliäistä majaa, vaan erästä kaupungin hienoimmista taloista.
Parvi laskeutui maahan erään ikkunan lähelle, ja Metsänpoika näki ihanat kasvot tyynyllä upeassa vuoteessa.